Vielä yksi vyötärö

Raitapaitakankaasta tuli vielä yhdet pyjamashortsit. Tämä on kokeiluistani muodikkain malli, matalavyötäröinen ja alalinjasta suora. Näitä on nyt kaupoissa pilvin pimein. Suosittu yksityiskohta näyttää olevan poimuteltu röyhelö lahkeensuussa. Kokeilin poimutelmaa neulostyllistä, mutta liika on liikaa. Olkoon.

Vyötärö on tässäkin mallissa käännetty sisään, ilman erillistä kaitaletta. Nauhakujaan mennään käsin ommelluista napinlävistä. En osaa ommella napinläpiä enkä jaksanut selvittää, miten se tapahtuu. Pistot ovat hyvin mahdollisesti nurin päin. Miten vain, paremmalta tämäkin näyttää kuin muovisen kankea peruskonenapinläpi.

Nauha on 10 mm:n satiininauhaa. Housut on leikattu vanhalla Burdan bokserinkaavalla, pidentämällä kappaleita molemmista päistä. (Saksalaisissa kaavoissa on muuten huomattavasti enemmän tilaa takapuolelle kuin amerikkalaisissa.) Sivusaumoja ei ole, mikä on plussaa yövaatteessa. (Ja saumaneurootikolle muutenkin.) Huolittelin saumat tällä kertaa koneella, edelleen työntämällä risareunat vastakkain sisään.

Tämän pääsiäisen narsissit olivat ruukussa. En pidä erityisemmin keltaisista narsisseista. (Britanniassa joku on kuulemma aloittanut kansanliikkeen näitä räikeitä maalaismaiseman pilaajia vastaan; tienvarsien narsissit lisääntyvät sielläkin holtittomasti.) Kaksiväristen kukkien etsimiseksi joutuu näkemään vähän vaivaa. Tajusin liian myöhään ihanasti tuoksuvan perunanarsissin mahdollisuudet. Ehkä ensi vuonna. Ns. valkoiset kukat tuntuvat kuuluvan tähän vuodenaikaan; kesällä niiden tuoksu on liian raskas.

Istutin pari kuukautta vesilasissa odottaneen Oxaliksen pistokkaan multaan. Oxalis-lajeja lisätään usein juurakoista tai mukuloista, mutta nämä rikkaruohot lähtevät hyvin kasvuun myös pistokkaasta, kunhan lehti on nypätty niin alhaalta, että mukana on hieman maanalaista osaa. Uudet versot alkavat kehittyä jopa vesilasissa.

Kieltoja ja kehotuksia

Ei edes kissoja.

Hiilihydraattien puolesta. Japanilaisesta riisipaketista.

Pähkinä purtavaksi lääkärille. Teepaketista.

Ennenaikaisen pulahduksen vaara.

Kivuliasta käsityötä

 
Pääsiäiseen sopivasti hyvin askeettista ompelua. Nämä shortsimittaiset pyjamahousut on ommeltu pelkällä suoralla ompeleella, ilman siksakia, saumuria tai napinläpiä. Kuminauhan, tuon nykyajan humputuksen, sijasta vyötäröllä on yksinkertainen puuvillanauha kujassa.

 

Eikä siinä vielä kaikki. Housujen saumat on huoliteltu kivuliaasti käsin, eräänlaisena jälkikäteisenä edestakaissaumana. Onneksi housut ovat vain polvimittaiset. Teräväkään silmäneula ei mene helposti näin tiheäsidoksisen kankaan läpi, joten tässä puuhassa saa sormenpäät verille. Saumat on sentään ommeltu koneella.

Vyötärön nauhakuja on helpoin mahdollinen. Etusaumasta on jätetty pätkä auki ylhäältä ja nauhakuja on muodostettu kääntämällä housujen yläreuna sisään.  Tässä ratkaisussa ei tarvita elastista materiaalia, nappeja tai mitään muutakaan teknologiaa. Tosiaskeetti ompelisi nauhan housukankaasta tai ehkä neuloisi sen ontelonyörinä jostakin puuvillapitoisesta jämälangasta. Minä käytin Tiimarin myymää Aiwinan halpiskanttinauhaa.

Halkion ei tarvitse olla yhtä pitkä kuin kuvassa, mutta pieni vatsanpaljastelu tuskin haittaa kotioloissa. Ompelin optimistisesti hieman pienen koon, joten halkion alareuna joutuu käytössä koville. Epäilen, että väljissäkin housuissa kohta on kriittinen. Kannattaa uhrata ajatus asialle jo ompeluvaiheessa.

Kangas on samaa palapuuvillaa kuin edelläkin. Kaava on Vogue 8219, vuodelta 1985. Vaatekappaleen nimi kaavapaketissa on culotte liner, mikä kuulostaa melkoisen viktoriaaniselta. Jonkinlainen housuhameen alushame kaiketikin kyseessä, housuhameethan olivat huippumuotia noihin aikoihin.

Raejuustokaktustarhassa alkaa olla ahdasta. (Ja homeista.) En olisi uskonut näin kovaan itämisprosenttiin, ja kylvöstä on aikaa vain reilu viikko! En uskalla yrittää erotella taimia, selvittäkööt välinsä itse. Seuraavalla kerralla kylvän harvempaan. Toivottavasti nuo punaisena syntyneetkin kehittävät lehtivihreää, meillä ei ole varttamispalveluja tarjolla.

Pääsiäispuistatus

En millään muotoa keräile kiiltokuvia, mutta tämän (erään arvion mukaan satavuotiaan) yksilön olen hankkinut kiinnostuksesta ja harrastuksesta kärsimyskukkia kohtaan

Kiiltokuva esittää pääsiäisen mysteeriä. Kärsimyskukat tulivat jo puoli vuosituhatta sitten (ne ns. löydettiin silloin, Etelä-Amerikasta) symboloimaan Kristuksen kärsimystä ja kuolemaa. Kukassa nähtiin piikkikruunu, nauloja ja vasaroita ja muuta asiaankuuluvaa tarpeistoa.

Tässä nämä sovituskuoleman eksoottiset kukat puskevat elinvoimaisina esiin rististä, joka näyttää samalla esittävän avautuvaa ruumisarkkua: Kuoleman valta murtuu ja arkkuihin suljetut heräävät elämään.

Minussa kuva aiheuttaa puistatuksia. Mikä kiiltokuva tällainen makaaberin sievistelevä ylösnousemusopin allegoria ylipäätään on? Mitä tällä on tarkoitus tehdä?

Ehkä näitä jaettiin pyhäkoululapsille. Tällaisella voi epäilemättä kuitata kiusallisen kristillisen kasvatusvelvollisuuden ylösnousemusopin osalta menemättä epämieluisiin yksityiskohtiin. Asenteet kuolemaa kohtaan olivat mutkattomampia sata vuotta sitten; ehkä muutama ruumisarkkukuva oli de rigueur jokaisen ajanmukaisen tytön kiiltokuvakansiossa. Vainajakin on hienotunteisesti muutettu herttaiseksi kukkaseksi. Ja onhan tässä tiettyä nokkeluutta. Kasvitieteelliseltä kannalta tarkasteltuna toteutus ei ole kovin uskottava. Kasvin lehdet ja kasvutapa tuovat mieleen pikemminkin ruusun.

Kaktus!

Kyllä, se on kaktus. Pieni hattivatti on ilmestynyt lauantain kylvökseen. Poks vain ja nuppineulan nupin kokoinen kummajainen on siinä. 

Kuten sanottu, en pidä kaktuksista, mutta niiden kasvattamisessa (tai tarkemmin sanottuna varhaiskasvatuksessa) on jotakin kiehtovaa. Ne ovat niin kertakaikkisen outoja tapauksia.

Ompelin pyjamashortsit kevään kunniaksi. Kaikki on nykyään murheellisen suurta kokoa, mutta tämä perinteinen, French knickers -tyylinen malli on erityisen säkkimäinen. Kaava on vintage-Vogueta, kangas Eurokankaan hentoraitaista palapaitakangasta, todennäköisesti puhdasta puuvillaa. Olin helman ja vyötärön huolittelun kanssa poikkeuksellisen huoleton, koska kangas on leikattu vinoon ja lisäksi erittäin tiivistä sidosta. Jännittävää nähdä miten pesussa käy. 

Lähikuvassa näkyy huolettomuuden tarkempi muoto: Yläreuna on jätetty huolittelematta kuminauhan alle. Kiinnitin kuminauhan suunnilleen siihen painetun siksakin mukaisesti suoralla ompeleella. Tällainen suurpiirteisyys ei ole niin sanoakseni ihan mun juttu, mutta katsotaan miltä ratkaisu tuntuu käytössä.

Kylvän kaktuksia

  
 Ensin pohjustustyöt...

...ja lopuksi napakasti istuva kansi päälle. Päiväyskin olisi valmiina, mutta ei valitettavasti oikea. Siemeniä ei peitetty tällä kertaa.

En pidä kaktuksista, mutta nähtävästi kylvän niitä tänäkin vuonna. Viimevuotiset opuntiat ovat nyt lyijykynän paksuisia, epämiellyttävän käärmemäisiä lonkeroita. Olen edelleen utelias näkemään, mitä niistä seuraavaksi tulee. Nyt raejuustopurkkiin menneessä sekoituksessa ei ole opuntioita, vaan jotakin söpömpää. En odota suuria. Ohjeissa kehotetaan suihkuttamaan kylvös fungisidilla. En tiedä, onko Suomen markkinoilla mitään tarkoitukseen sopivaa tuotetta, joten jätän väliin. Harrastelijan on kovin vaikea arvata, miksi itäminen tai taimikasvatus milloinkin menee pieleen. Onneksi usein onnistuukin.

Siemenet toimitti Scampton Succulents. Edullisia, hieman harvinaisempia siemeniä harrastajalta, joka rahoittaa tuotoilla kasvihuoneidensa lämmitystä. Kaikki muutaman klikkauksen päässä, kuten niin suuri osa tämän maailman floorasta. On vaikea edes muistaa kunnolla aikaa, kun sunnuntaiharrastaja oli suomalaisten myymälöiden satunnaisen, ylihintaisen ja usein vanhentuneen siementarjonnan varassa.

Kauppilan taimikuvasto kolahti tällä viikolla postiluukusta. Tuotteet tulevat myyntiin ensi viikolla. Jälleen monenlaista kivaa tarjolla. Bambua tai viikunaa parvekkeelle? Tarjolla on myös mm. valikoima puupioneja, japaninvaahteroita ja vartettuja viiniköynnöksiä.

 
Selvitin vihdoin tämän kasvin täydellisen nimen: Laji on Oxalis triangularis, kolmiokäenkaali. (Jotkut kutsuvat kasvia onnenapilaksi, mikä ei ole kovin osuva nimivalinta: Eihän tässä ole kuin kolme lehdykkää.) Tämä vihreälehtinen (alapinnat purppuranpunaiset) ja valkokukkainen muunnos lienee lähinnä luonnonlajia. Nykyään suositumpi on kokonaan punalehtinen ja vaaleanpunakukkainen muunnos, josta ilmeisesti käytetään nimeä "Mijke". Viehättävä kasvi sekin, mutta rotevakasvuisena hieman suttuisen näköinen pehko.

Pikkurahalla

Pajunkissat ovat täällä taas! Ajoitus on tänä vuonna oivallinen.

Eivät ehkä vedä vertoja Japanin kirsikankukille (ne ovat kuulemma parhaimmillaan juuri nyt), mutta konkreettinen kevään merkki yhtä kaikki. Ja näitähän ei sitten saa katkoa ilman maanomistajan lupaa.

....

Lisäksi pari Hyvin pienen budjetin ostosta:

Tähtileikkuri. Tiimari, hinta 1,05 euroa.

Tällä taskukokoisella tähtitehtaalla voi valmistaa kimaltelevia kultatähtiä liimailtavaksi kirjekuoriin, kortteihin, lahjapaketteihin, joulumakeisten kääreisiin tai koululaisten koepapereihin. Kuvassa materiaalina on käytetty Lidlin prosenttisuklaan käärepaperia, joka on tässä taloudessa ehtymätön luonnonvara.

En ole perehtynyt kultatähtien kulttuurihistoriaan tarkemmin, mutta kaikesta päätellen ne ovat kiehtoneet lapsia suunnattomasti aikoina ennen glitterin ja kullankiiltoisen rihkaman arkipäiväistymistä. P.L. Traversin kirjassa Maija Poppasen suojatit käyvät salaperäisessä leipomossa ostamassa piparkakkuja, jotka on koristeltu kultapaperitähdillä. Tähdet tuntuvat olevan tärkeämpiä kuin itse piparkakut. Ne talletetaan visusti yöpöydän laatikkoon, mutta ne katoavat yön aikana. Ja sitten lapset näkevät ikkunasta, miten Poppanen ja hänen eriskummalliset ystävänsä kiinnittävät tähtiä yötaivaalle valtavalla liimapensselillä...

Kultatähdillä on perinteisesti palkittu lapsia hyvistä koulusuorituksista. Tenavat-sarjakuvan 70-luvun episodissa Piparminttu-Pipsa selvittää valepuvussa opettajan kultatähtilaatikon salaperäistä katoamista. Koulussa kroonisesti epäonnistuvalle Pipsalle kultatähdet ovat suuri haikeuden kohde, minkä vuoksi hän joutuu katoamisen myötä epäilyksenalaiseksi. Kadonneet tähdet löytyvät kuitenkin roskakorista, jonne laatikko on vahingossa joutunut. Episodista selviää, että kultatähdet kiinnitettiin paperiin nuolemalla. Suklaafoliotähdet täytyy kiinnittää proosallisesti liimapuikolla.

Ruotsalaisvalmisteinen greippiveitsi, mahdollisesti 70-lukua. Kierrätyskeskus, hinta 30 senttiä.

Greippiveitsi ei ehkä ole esine, jonka ottaisi mukaan autiolle saarelle, mutta se puolustaa hyvinkin paikkaansa keittiönlaatikossa. Kaareva terä irrottaa greipinlohkot siististi. Tavallinen suora hedelmäveitsikin on parempi kuin lusikka, ellei sitten välttämättä halua greippimehun roiskeita silmiinsä. Greippilusikka on kohtalainen kompromissi sille, joka haluaa käyttää vain yhtä työkalua. Lusikan terät ovat luonnollisesti tylsänpuoleiset. Mansikoiden kannanpoistajana greippilusikka on muuten mainio apu.