Vielä ehtii

Nimittäin saada kelvollisia appelsiineja kaupasta. Tosin aika on käymässä vähiin. Kotiin pelastetut appelsiinit kannattaa syödä pikavauhtia, ennen kuin homehtuvat.

Veriappelsiinin mehu on yllättävän punaista. Puoliverisen keltaista.

Sain postissa uuden (ja painavan) lelun. Bernina Record 931 Electronic. Tämä on uusi maailma. Kone ajalta, jolloin sveitsiläisillä insinööreillä oli järkevää tekemistä.

Joulutalo

Ensimmäinen koskaan tekemäni piparkakkutalo. Halusin päästä helpolla joten ostin valmiit muotit. Muottisetti on Iloleipurin valikoimasta. Muotit ovat konepestävää muovia. Plussaa metallisesta säilytysrasiasta, jossa on kelpo taikinaohje. Miinusta siitä ettei talossa ole juuri variointimahdollisuuksia. Eteisen voi jättää pois tai tehdä vaikka tuplana, mutta ikkunat ja ovi ovat valmiina paikoillaan.

Taikinassa on melko paljon soodaa, ja palat paisuvat uunissa arvaamattomasti. Kokoaminen onnistui kuitenkin riittävän hyvin. Pakkauksen ohjeesta tulee talon lisäksi purkillinen ohuita pipareita.

Huono idea: Kokoaminen ennen koristelua.

Katon voi koristella kokoamisen jälkeen, pystysuoria pintoja ei.

Sokeria monessa muodossa.

Aurinko paistaa, kevät on tulossa!

Oliivikakku

Tämä leivonnainen muistuttaa rakenteeltaan hyvin kohonnutta kuivakakkua, mutta on suolainen, jopa hyvin suolainen. Ohje kirjasta 1000 Vegetarian Recipes from around the World.

250 grammaa oliiveja (kuvan kakussa vihreitä ja kalamata-oliiveja)
300 grammaa vehnäjauhoja ja 2 tl leivinjauhetta huolella sekoitettuna
4 kananmunaa
1 rkl sokeria
125 ml maitoa
125 ml oliiviöljyä
voita vuokaa varten
suolaa ja pippuria

Voitele vuoka, halkaisijaltaan noin 20 cm. Käytin silikonivuokaa, jota ei tarvitse voidella, ellei sitten maun ja kiillon takia. Pilko oliivit ja sekoita joukkoon kaksi ruokalusikallista jauhoista.

Vatkaa munat kevyesti. Lisää sokeri ja maun mukaan suolaa ja pippuria (suolaahan tästä ruokalajista ei puutu!). Sekoita joukkoon maito ja öljy.

Lisää taikinaan loput jauhot siivilän läpi ja lopuksi oliivit. Siirrä taikina vuokaan ja tasoita pinta.

Paista 200 asteessa 45 minuuttia. Laske lämpö 160 asteeseen ja paista vielä 15 minuuttia, kunnes kakku irtoaa vuoan reunoilta.

Ota uunista ja anna jäähtyä vuoassa 20 minuuttia. Kumoa ja anna jäähtyä kokonaan. Kakku on mielestäni parasta jääkaappikylmänä. Sopii vaikkapa pikkupurtavaksi viinin ja salaatin kanssa.

Crème caramel vietnamilaisittain

Tässä annoksessa ei ole kookoslastuja.

(Tuskinpa tätä Vietnamissa syödään; epäilen että jollain on ollut tarve kehittää länsimaiseen jälkiruokakulttuuriin sopiva ruokalaji aasialaisen aterian päätteeksi. Mutta hyvää se on!)


4--6 pientä annosta

reilu 100 grammaa valkoista sokeria
40 ml vettä

200 ml kookoskermaa (tai kookosmaitoa, jos haluaa kevyempää)
200 ml täysmaitoa
3 vatkattua munaa
50 grammaa ruskeaa sokeria (epäilen että omaan versiooni livahti kaksinkertainen määrä; luultavasti mikä tahansa välillä 50--100 grammaa toimii)
vähän vaniljaa (sellaisenaan, aromina, tai osan ruskeasta sokerista voi korvata vaniljasokerilla)

paahdettuja kookoslastuja ja raastettua limetinkuorta 

Lämmitä uuni 160 asteeseen. Keitä sokerista ja vedestä kullanvärinen siirappi ja kaada uuninkestävien pikkuvuokien pohjalle (tämä on se karamellikastike joka päätyy annoksen päälle).

Vatkaa muut ainekset huolella sekaisin. Käyttämässäni ohjeessa neuvottiin vielä siivilöimään seos, mutta se ei ole välttämätöntä. Kaada vuokiin.

Laita vuoat isoon uunivuokaan ja täytä vuoka puolilleen kiehuvalla vedellä. Paista uunissa n. 40 minuuttia niin että seos hyytyy kunnolla.

Anna jäähtyä ja siirrä jääkaappiin ainakin kuudeksi tunniksi. Suojaa tarvittaessa kelmulla.

Irrota veitsellä reunoilta ja kumoa. Päälle kookoslastuja ja limetinkuorta maun mukaan.

Sesonki taittuu

Villasesonki lähenee loppuaan, mistä varmana merkkinä Dropsin villalankojen superale (- 35%). Soukan Menitassa hyllyt olivatkin jo tyhjentyneet, parhaat oli viety päältä. Alpakkaa oli edelleen runsaasti. Ale jatkuu vielä toukokuun loppuun.

Luulin lopettaneeni sukkasesongin jo kuukausi sitten, mutta nähtävästi se alkoi heti uudelleen. Koska Fabel oli vähissä, otin seuraavaan projektiin Regian Angora Merinoa. Suunnitelmissa mahdollisesti Cookie A:n Lissajous.

Äidilläni on työn alla villa-puuvillalankainen neulepuseoro pikkutaaperolle kesäsesonkiin. Mallineule on hauska, kaksi kerrosta oikeaa, kaksi kerrosta nurjaa, aina kummallakin värillä peräjälkeen. Onnistuu vain pyöröpuikolla. En tiedä onko tekniikalla nimeä. Kumpikin puoli sopisi päällepäin, mutta tässä mallissa näkyville jää siksak.

Vappuiset rosetit kokivat uudelleentulemisen pakastimesta uunin kautta lautaselle. Yllättävän rapeaa ja herkullista. Mutta silti mennyttä sesonkia. Nyt tulee kesä!

Tarpeellinen

Näin eilen eräässä Fidan myymälässä kissanhiekkalapion keittiövälineiden seassa, samassa lipaston laatikossa. Hyvin mahdollisesti suuri osa kissaihmisistäkin olisi identifioinut esineen väärin, paistinlastaksi. Tulin ajatelleeksi, että kirpputorilla työskentely vaatii laajaa yleissivistystä. Fidalle päätyvät kaikki ne kummalliset esineet, joita kukaan ei osaa tai halua käyttää, joista kukaan ei alun alkaenkaan tiedä mitä niillä on tarkoitus tehdä.

Kuvassa etualalla näkyy yksi viime talven ostoksistani, Kiinasta tilattu eräänlainen kaavin. Se on osa cha dao -settiä, kiinalaiseen seremonialliseen teenjuontiin liittyvää perinteistä välineistöä. Välineellä kaavitaan teelehdet pois haudutusastiasta. Minun tapauksessani yleensä lasikannusta kompostipussiin.

Jäisi myymättä Fidalla. Mutta minulle tarpeellinen. Vaikea selittää miksi. Ehkä siksi että tee ei ole ruokaa. Teekannua ei voi kaapia puhtaaksi lusikalla, jolla syödään.

(Kusmi ei muuten ole hintansa arvoista. Överiksi vedetty brändi.)

Pyörylöitä, pyörylöitä ja palleroita

Kirjottuja pyörylöitä astiapyyhkeessä. Pyyhe on ommeltu Eurokankaan palapellavasta (Sellosta saa edullisempaa "pellavaa", kun taas keskustassa on vain huomattavasti kalliimpaa Solbiatin pellavaa). Kangas on hieman harmaanvalkoista ja kohtalaisen harvaa, imukykyistä ja nopeasti kuivuvaa. Koko perinteinen n. 50x70. Kuviot on otettu ranskalaiskirjasta Kirjo punaista, valkoista, sinistä ja sommiteltu pyyhkeen toiseen päähän; pyörylöitä on yhteensä kolme. Pistoina varsipistoa, ketjupistoa, nyöripistoa ja solmupistoa, vähän eri versioina. Muliinilanka, yksi säie. Jokin näpertelygeeni saa minut pysymään aina ohuimmassa lankavaihtoehdossa. Työ sujui silti joutuisasti, kun en liikaa viilannut pistojen kanssa vaan otin homman harjoituksen kannalta. Kirjontakehys hidasti työtä, joten jätin sen lyhyen kokeilun jälkeen pois.

Tähdet on ommeltu kai nyöripistoilla, en ole varma terminologiasta.

Pyörylöitä öljykattilasta eli rosetteja. Nämä pitää syödä heti paistamisen jälkeen, kun rakenne on vielä rapea. Ihania!

Rauta on ostettu kirpputorilta alkuperäispakkauksessa jossa on reseptikin, hinta 2 euroa. Rautoja saa edelleen uutena ihan tavarataloistakin.

Ja vielä palleroita paistinpannulta. Falafelit syntyivät yllättävän näppärästi ensimmäisellä yrittämällä, kun apuna oli monitoimikone. Käytin Kinuskikissan reseptiä, suosittelen!

Takorautapannu toimii vähän liiankin hyvin.

Kesän ensimmäinen hellemekko

Melko lailla yöpaitamainen luomus.

Kuitti kankaasta. Materiaalikustannukset ovat hyvin kohtuulliset.

Etulaskokset.

Takakappale on katkaisu kahtia, koska kangas ei olisi riittänyt muuten.

Rooibos-teetä. Erinomainen hellejuoma höyrysilitysraudan synnyttämässä trooppisessa mikroilmastossa.

Akileijojen aika, ja nähtävästi myös aika ommella kalpea, pellavainen hellemekko. Tästä tuli aika kiva kaikessa väljyydessään. Kangas on hyvin ohutta ja hulmuavaa ja pellavapitoisen tuntuista; suurin osa Eurokankaan palapellavista on valitettavasti jäykkiä ja raskaita, joten mekkokangasta joutuu etsimään. Väri on sinertävän valkoinen. Mekko on leikattu Voguen peruskaavalla melko lailla vapaalla kädellä: eteen on lisätty 12 cm laskoksille ja takakappale katkaistu siitä kohtaa, mistä kangas antoi myöten. Kädentiet ja pääntie on huoliteltu vinokaitaleella. Käytin saumoissa saumuria, vaikka jälki onkin melko epätasaista.

Tästä oli oikeastaan tarkoitus tulla romanttisempi luomus, ehkä kangasröyhelöt hihansuihin ja vähän pitsiä. Loppuvaiheessa ne eivät enää tuntuneet niin hyvältä ajatukselta.

Yhteinen harrastus

Meillä on Mytyn kanssa yhteinen kevätharrastus, lintujen vahtaaminen parvekkeella. Minä seuraan kiikarin kanssa räkätin pesää. Pokkarikuvassa pesä erottuu juuri ja juuri (siellä on viisi kaljunpuoleista poikasta läjässä), mutta kiikarilla näkee yksityiskohtaisesti, miten valtavat lierot katoavat keltaisiin kitoihin. Viereisessä puussa pesii kirjosieppo pöntössä. 

(Viikin luonnonsuojelualueen reunalla on muuten parhaillaan nähtävissä melkoinen eläinmaailman käsityötaidonnäyte, pussitiaisen pesä. Erinomaisia kuvia löytyy Googlella.)

Mytty seuraa vähintään yhtä intensiivisesti, tosin paljain silmin, varpusten pesintää räystäällä. Pieni kierosilmäisyys ei haittaa harrastusta. Mytyn vasemman silmän sarveiskalvolta on operoitu kuolio, mutta arpi ei näy kuvassa.

Käsityörintamalla on hiljaista. Virkkaan pahimpaan tekemisentarpeeseen pitsinpätkää ilman jatkosijoitussuunnitelmia. Lanka on puuvillaa, nro 80, koukku numeroa 14. Vastaa kaiketi kokoa 0.60. Pitsi on siroa, mutta tuntuu karkeatekoiselta, koska yleensä käytän pienempää koukkua ja ohuempaa lankaa.

Vielä kirsikkapuu Lontoosta. Nyt ensimmäiset kirsikat kukkivat jo Helsingissäkin! Tuometkin aloittelevat juuri.

Ja vapun jämiä kamerasta. Kotitekoista tippaleipää. Ei hassumpaa. Tämä on tehty ilman muottia. Ilmeisesti muotin avulla saa korkeampia kekoja pysymään rasvan alla.

Pikkurahalla

Pajunkissat ovat täällä taas! Ajoitus on tänä vuonna oivallinen.

Eivät ehkä vedä vertoja Japanin kirsikankukille (ne ovat kuulemma parhaimmillaan juuri nyt), mutta konkreettinen kevään merkki yhtä kaikki. Ja näitähän ei sitten saa katkoa ilman maanomistajan lupaa.

....

Lisäksi pari Hyvin pienen budjetin ostosta:

Tähtileikkuri. Tiimari, hinta 1,05 euroa.

Tällä taskukokoisella tähtitehtaalla voi valmistaa kimaltelevia kultatähtiä liimailtavaksi kirjekuoriin, kortteihin, lahjapaketteihin, joulumakeisten kääreisiin tai koululaisten koepapereihin. Kuvassa materiaalina on käytetty Lidlin prosenttisuklaan käärepaperia, joka on tässä taloudessa ehtymätön luonnonvara.

En ole perehtynyt kultatähtien kulttuurihistoriaan tarkemmin, mutta kaikesta päätellen ne ovat kiehtoneet lapsia suunnattomasti aikoina ennen glitterin ja kullankiiltoisen rihkaman arkipäiväistymistä. P.L. Traversin kirjassa Maija Poppasen suojatit käyvät salaperäisessä leipomossa ostamassa piparkakkuja, jotka on koristeltu kultapaperitähdillä. Tähdet tuntuvat olevan tärkeämpiä kuin itse piparkakut. Ne talletetaan visusti yöpöydän laatikkoon, mutta ne katoavat yön aikana. Ja sitten lapset näkevät ikkunasta, miten Poppanen ja hänen eriskummalliset ystävänsä kiinnittävät tähtiä yötaivaalle valtavalla liimapensselillä...

Kultatähdillä on perinteisesti palkittu lapsia hyvistä koulusuorituksista. Tenavat-sarjakuvan 70-luvun episodissa Piparminttu-Pipsa selvittää valepuvussa opettajan kultatähtilaatikon salaperäistä katoamista. Koulussa kroonisesti epäonnistuvalle Pipsalle kultatähdet ovat suuri haikeuden kohde, minkä vuoksi hän joutuu katoamisen myötä epäilyksenalaiseksi. Kadonneet tähdet löytyvät kuitenkin roskakorista, jonne laatikko on vahingossa joutunut. Episodista selviää, että kultatähdet kiinnitettiin paperiin nuolemalla. Suklaafoliotähdet täytyy kiinnittää proosallisesti liimapuikolla.

Ruotsalaisvalmisteinen greippiveitsi, mahdollisesti 70-lukua. Kierrätyskeskus, hinta 30 senttiä.

Greippiveitsi ei ehkä ole esine, jonka ottaisi mukaan autiolle saarelle, mutta se puolustaa hyvinkin paikkaansa keittiönlaatikossa. Kaareva terä irrottaa greipinlohkot siististi. Tavallinen suora hedelmäveitsikin on parempi kuin lusikka, ellei sitten välttämättä halua greippimehun roiskeita silmiinsä. Greippilusikka on kohtalainen kompromissi sille, joka haluaa käyttää vain yhtä työkalua. Lusikan terät ovat luonnollisesti tylsänpuoleiset. Mansikoiden kannanpoistajana greippilusikka on muuten mainio apu.

Vitriinisukat

Pintaa...

...varpaat...

...koko sukat ilman kissaa (poislukien karvakuorrutus). Oikea väri on syvä kahvinruskea, yksi lukuisista väreistä joita pikkupokkarini ei koskaan toista.

 

Kissa ilman sukkia. Pieni puutarhuri käenkaaliviljelmillään.

Nämä kuukausi sitten valmistuneet sukat saivat aikaan kyllästymisen: Eihän näitä raski käyttää! Merino-silkki neuloutuu luonnottoman täydelliseksi, satiinisen hohtavaksi pinnaksi, jonka altistaminen sille kaoottiselle nyhrääntymiselle, hankautumiselle, venymiselle ja rikkoutumiselle, joka jalkaan puettuja sukkia väistämättä kohtaa, tuntuu rikolliselta. Varsinkin kun varsikin on pintaneuletta, jonka mallikaavion tiukka tuijottaminen lienee aiheuttanut peruuttamatonta vahinkoa silmille, ainokaisille. Näitä ei raski käyttää itse, eikä antaa lahjaksi. Vitriini jää toistaiseksi hankkimatta, joten sukat joutuvat todennäköisesti kaapin perälle. Ehkä ompelen niille oman dustbagin (kerron tästä toiste lisää).

Tiedän, että monet neulojat käyttävät surutta työläämpiäkin sukkia, polvimittaisia kirjoneuleita omin käsin kehrätystä ja värjätystä langasta. Minä olen liian hellämielinen. Tai se todennäköisempi vaihtoehto: En pidä neulomisesta tarpeeksi.

Epäilemättä on olemassa ihmisiä, jotka esimerkiksi tämän kuvan nähdessään riemastuvat. Pääsee neulomaan uusia sukkia! Minusta kuva on raastava. Tunnen samoin katsellessani niitä mielipuolisia kirjonta- ja nypläystöitä, joiden väkertäminen on menneinä vuosisatoina täyttänyt lukemattomien naisten (ja miestenkin) elämän, yhtä lailla idässä kuin lännessäkin. Käsillä työskentely on tälle näppäräsormiselle apinalajille elämisen ehto, mutta kohtuus kaikessa.

Lanka on Regia Silkiä, kaiketikin väri 0010 (mocca). Menekki 69 grammaa. Puikot luultavasti KnitPron Symphonie sukkapuikot nro 2,5. En ole enää varma. Malli on Judy Sumnerin Biwa, jonka olen neulonut aiemminkin.

Grammalleen. Fuksianpunainen heijastuu seinästä, vaa'assa ei ole tätä väriä.

Sukat on punnittu uudella virtaviivaisella keittiövaa'alla. Edellinen muodostui kahdesta kappaleesta, joten kappaleiksihan se meni. Tässä Soehnlen slimmatussa, tablettitietokoneen mieleen tuovassa mallissa ei ole irtoavia osia. Vaakaa saa sekä mustana että vaaleana (l. hieman sinertävällä lasilla). Tällaisella punnitsee huvikseen kaikkea käteen sattuvaa, tulitikkuja, teepusseja, ruokailuvälineitä ja kissanleluja. Uutta ulottuvuutta maailmankuvaan. Ja tarkkuutta keittiökokeiluihin. Cashew-allergian vuoksi olen opetellut tekemään peston itse. (Tätä onnetonta pähkinää on jokseenkin kaikissa kaupan pestoissa, joten sitä löytyy myös kahviloiden täytetyistä patongeista ja muista arvaamattomista paikoista; varokaa!) Basilikan, pinjansiementen ja parmesaanin suhteen säätäminen on tunnetusti grammantarkkaa puuhaa.

Mignon

Meni jo.

Niitä saa taas! Fazer onnistui sähläämään tuotantolinjallaan maitoa nougatmassan joukkoon, ja munapula on ollut todellisuutta. Nyt näitä pääsiäisen pelastajia oli saapunut uusi erä lähikauppaan.

...

Lisäys: Juuri kun pääsin valittamasta, etteivät sokerimassatulpat enää irtoa niin kuin lapsuudessa, heti seuraava yksilö oli tällainen:

Täysin irtonainen tulppa! Maku ei tosin enää erityisemmin houkuttele.

Kuppi kerrallaan

Gaiwan on perinteinen kiinalainen teen haudutuskuppi, johon kuuluu varsinaisen kupin lisäksi nupillinen kansi ja aluslautanen. Materiaali voi olla posliinia, savea, kiveä (esimerkiksi jadea) tai lasia. Gaiwanista voi juoda suoraankin, mutta tavallisempaa on kaataa tee haudutuksen jälkeen erilliseen juoma-astiaan. Kaadettaessa teenlehtiä pidätellään kannella (taitolaji!) tai sitten käytetään siivilää. Uusi kupillinen valmistuu, kun samojen teenlehtien päälle kaadetaan uusi erä kuumaa vettä. Samoja lehtiä voi hyvin käyttää pitkin päivää. Kun teetä annostellaan reippaalla kädellä, haudutusajan voi pitää lyhyenä. Kätevää, jos käden ulottuvilla on vedenkeitin. Ja kaunista.

Ja sama suomeksi: Kaj Franckin Teema-kermakko ja siihen kuuluva kansi. Miinusta: Teenlehtien hautumista ei voi katsella lasin läpi. Plussaa: Kaatonokka! Teen kaataminen perinteisestä gaiwanista ei ole siistiä puuhaa. Roiskuttelu kuuluu kiinalaiseen teeseremoniaan, mutta ei oikein toimi koti- tai toimisto-oloissa.

(Gaiwaneita saa kyllä nokallisiakin, jos osaa etsiä. Nykyään teetilpehööri on helpointa tilata suoraan Kiinasta. Teeman kermakko ja kansi eivät ole tällä hetkellä tuotannossa, mutta käytettynä näitä liikkuu kyllä.)

Sitrus!

Aito asia. Sitrusruuvi on ehkä hauskin, joskaan ei välttämättä siistein tapa puristaa mehua.

Sitruskäsineet! Nämä löytyivät hylättynä parvekkeelta. Ehkä noin seitsemän vuoden takaista tuotantoa.

Aurinkohedelmää lämmikkeeksi. Lapanen on neulottu hahtuvasta ja huovutettu kevyesti.

Keltainen osa on ihan tavallista villalankaa.

Uusi kirjalöytö: ruotsalainen sitrushedelmien viljelyopas.

Paljon komeita kuvia ja vähemmän täsmällistä tietoa.

Eva Rönnblomin "Sitrushedelmiä omasta puusta ja puutarhasta" on nykyajalle tyypillinen elämyslähtöinen esitys sitruspuiden ihanuudesta. Kuvat peittävät suurimman osan sivupinta-alasta. Kirja sisältää kuitenkin hyvät perustiedot ruukkuviljelyyn kelpaavista lajeista ja lajikkeista, ja kirjoittajalla on selvästikin pitkä omakohtainen kokemus harrastuksesta. (Rönnblomin sitruksilla on sähkölämmitteinen ulkokasvihuone; tällainen ratkaisu on perustuskustannuksiltaan edullinen, mutta käytössä lienee melkoisen kallis viritys.) Käytännön ohjeitakin tarjotaan, joskin melko yleisluontoisia. Sukaatista selvisi lähinnä, että sen kasvatus on "vaikeaa" ja hedelmiä tulee vain vähän.

Nostalgiaa

Teellä avaruuskameli Woogien eli Untamon kanssa.

Uuden vuoden alussa on tapana katsoa paitsi eteenpäin, myös taaksepäin. Huomasin ilokseni, että vanhan kunnon Tohtori Sykerön (Dr. Snuggles) kaikki jaksot löytyvät Youtubesta, vieläpä varsin hyvälaatuisina. Toki vain alkukielellä englanniksi, mutta Peter Ustinovin hajamielisen hyväntahtoista, kosmisissa katastrofeissakin tyynenä pysyvää kertojanääntä on ilo kuunnella. Siinä tuntuu kiteytyvän koko sarjan henki. Suomeksikin näyttää löytyvän ainakin suurin osa jaksoista. Jaksoja tehtiin vain kolmetoista.

En muistanut lapsuudesta tutusta sarjasta kuin satunnaisia yksityiskohtia, mutta tässä on jotakin ehdottoman lumoavaa. Monet ovat huomauttaneet, että sarjan värimaailma, hahmot ja unenomaiset tapahtumakulut vaikuttavat vahvasti psykedeelisiltä. Onkin epäilty, ainakin yksityisesti, että sarjan luojat ovat saaneet ideansa huumeiden vaikutuksen alaisena. Oli miten oli, puhuvat esineet, inhimilliset eläimet ja kaiken yllä lepäävä 70-lukua henkivä raukea optimismi vetoavat sekä lapsiin että aikuisiin. Sykerön maailma on mielikuvituksellisuudessaan ajaton, ja vanhanaikaisen kömpelö animaatiotyyli ajalta ennen tietokoneita on yksinomaan virkistävä.

Minun sukupolveni nostalgia kohdistuu usein juuri televisio-ohjelmiin, lastenkirjoihin, sisustusesineisiin tai tekstiilien kuoseihin, mutta ehkä kaikkein voimakkaimmin ruokaan: Jokin tietty suklaapatukka tai jäätelö, jonka valmistus loppui ehkä jo 20 tai 30 vuotta sitten, tuntuu yhä tuskallisen elävänä ja koskaan uusiutumattomana kokemuksena makunystyröissä. Ruokakauppojen valikoima oli kovin paljon nykyistä pienempi noihin aikoihin, kun ikuinen kaipauksemme Midi-puikkoihin tai siihen aivan tietynlaiseen riisisuklaaseen syntyi. Millaisia mahtavat olla nyt globaalien makujen yltäkylläisyyden keskellä varttuvien lasten nostalgian kohteet 20 vuoden kuluttua?

Maailman paras kirsikkatäytekakku

Tästä Valion reseptivihosta 90-luvulla poimitusta kakkureseptistä on tullut perhepiirissä klassikko. Pohja on onnistuessaan kuohkea ja miellyttävän vahvasti suklainen. Kahvilla kostuttaminen antaa oman pikantin lisänsä makuun. Ranskankermaa ja kermavaahtoa sisältävä täyte on tuhti, mutta happamuuden ansiosta raikas. Ja tuoreet kirsikat tekevät kakusta sesonkiherkun, joka ei ole toteutettavissa milloin tahansa. Täyteläinen, raikas, hienostunut, puhtaita makuja yhteen tuova kokonaisuus.

Kirsikkatarhan kakku

Pohja
4    munaa
1 1/2 dl    sokeria
1 dl     vehnäjauhoja
1 tl    leivinjauhetta
1/2 dl    perunajauhoja
1 dl    kaakaojauhetta
1 dl    suklaarouhetta

Kostutus
1 1/2 dl    sokeroitua, vahvaa kahvia

Täyte
1 prk     ranskankermaa
2 dl    kuohukermaa
1/2 dl     sokeria
2 rkl    vanilliinisokeria
3 dl    hienonnettuja kirsikoita

Kuorrutus
2 dl    kuohukermaa
1 rkl    vanilliinisokeria

Koristeluun 

kirsikoita

suklaarouhetta

Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi vaahdon joukkoon. Lisää suklaarouhe. Sekoita varoen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 2,5 litran vuokaan. Paista 200 asteessa noin 25 min. Kumoa hieman jäähtyneenä. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta pohjat. Vaahdota ranskankerma ja lisää sokerit joukkoon. Vaahdota kerma ja yhdistä vaahdot. Laita kerrosten väliin täytettä ja hienonnettuja kirsikoita.

Kuorruta kakku maustetulla kermavaahdolla ja koristele kirsikoilla ja suklaarouheella.

Kakusta on vuosien varrella tallentunut vain yksi kuva:

Kun maku on täydellinen, ulkonäkö on sivuseikka. Tai itse asiassa boheemi on parempi. Tunnen vastenmielisyyttä askarrellun näköisiä kakkuja kohtaan. Ruuan ei tarvitse näyttää omin sormin näperretyltä.