Eläimiä vankilassa 2013

Apua, meitä pidetään täällä vankeina! Nuoria lumileopardeja.

Tämän vuoden Korkeasaaren retki on suoritettu. Eläinkanta kalterien takana on aika lailla ennallaan. Paviaaneja ei näkynyt, viime vuonna tulleet pesukarhut taas näyttävät kotiutuneen hyvin ja ovat vilkkaita puuhailijoita. Luonnonvaraisten lintujen määrä ja lajikirjo tuntuu lisääntyvän vuosi vuodelta. Juuri nyt saari on täpötäynnä hautovia hanhia, lokkeja ja meriharakoita. Pesät ovat vilkkailla kulkureiteillä, ja äkäisesti jälkikasvuaan puolustavista hanhista varoitetaan pienillä kolmiomerkeillä ympäri saarta. Toinen hanhiemoista hautoo höyhenillä vuoratussa pesässä ja toinen istuu metrin päässä vartiossa. Kokonaisuudessaan saaren linnut käyttäytyvät kuitenkin varsin sivistyneesti ja kerjäävät osuuksia eväistä melko hillitysti. Kaikesta päätellen yhteiselämä ihmisten ja lintujen välillä on onnistunut hyvin. Ja epäilemättä linnuilta myös suvaitaan enemmän eläinten saarella. Ruokin paria urossorsaa, jotka näpsivät kainostelematta sormille kovilla nokillaan ruokaa hamutessaan. Ilmeisen toimiva strategia. Noin muuten sorsat eivät tällä hetkellä ole suosikkejani luettuani juuri aamulla niiden väkivaltaisesta sukupuolielämästä.

Meriharakan karu pesä aivan kävelyreitin vieressä.

Akileijoja

Ne ovat täällä taas, joten edellisistä akileijoista on kaiketikin jo vuosi! Samat värit toistuvat, mutta jotain uuttakin näyttää olevan joukossa. Akileijat ovat monivuotisia, mutta lisääntyvät spontaanisti myös siemenestä. Eri lajikkeet risteytyvät vapaasti keskenään, joten kaikki värit ja muodot ovat mahdollisia. Kannukselliset mallit olivat suosikkejani lapsena, niiden terälehdet toivat mieleen sateenvarjon tai jäätelötötterön. Ja violetti-valkoinen jaloakileija, koska se oli lempiväriäni. Nyt pidän oikeastaan eniten noista klematista muistuttavista kukista ja ylipäätään lehtoakileijojen vaatimattomuudesta ja kiitollisuudesta.

Lähiojan sammakot ovat vielä varhaisvaiheessa. Silmä on kuitenkin kehittynyt jo hyvin. Kuva on viikon takaa. Alun tiivis toukkasoppa harvenee harvenemistaan.

Räkättirastaat poistuivat pesästä 11. päivänä siitä, kun aloitin pesän seuraamisen. Ensimmäiset neljä lähtivät aamulla. Viimeinen poikanen palasi oksalta vielä pesään nököttämään loppupäiväksi ja poistui vasta illansuussa.

Kissat saivat uutta katseltavaa, kun tervapääskyt aloittivat pesinnän räystäällä. Parvekkeen reunalle tipahtelee sammalta.

Yhteinen harrastus

Meillä on Mytyn kanssa yhteinen kevätharrastus, lintujen vahtaaminen parvekkeella. Minä seuraan kiikarin kanssa räkätin pesää. Pokkarikuvassa pesä erottuu juuri ja juuri (siellä on viisi kaljunpuoleista poikasta läjässä), mutta kiikarilla näkee yksityiskohtaisesti, miten valtavat lierot katoavat keltaisiin kitoihin. Viereisessä puussa pesii kirjosieppo pöntössä. 

(Viikin luonnonsuojelualueen reunalla on muuten parhaillaan nähtävissä melkoinen eläinmaailman käsityötaidonnäyte, pussitiaisen pesä. Erinomaisia kuvia löytyy Googlella.)

Mytty seuraa vähintään yhtä intensiivisesti, tosin paljain silmin, varpusten pesintää räystäällä. Pieni kierosilmäisyys ei haittaa harrastusta. Mytyn vasemman silmän sarveiskalvolta on operoitu kuolio, mutta arpi ei näy kuvassa.

Käsityörintamalla on hiljaista. Virkkaan pahimpaan tekemisentarpeeseen pitsinpätkää ilman jatkosijoitussuunnitelmia. Lanka on puuvillaa, nro 80, koukku numeroa 14. Vastaa kaiketi kokoa 0.60. Pitsi on siroa, mutta tuntuu karkeatekoiselta, koska yleensä käytän pienempää koukkua ja ohuempaa lankaa.

Vielä kirsikkapuu Lontoosta. Nyt ensimmäiset kirsikat kukkivat jo Helsingissäkin! Tuometkin aloittelevat juuri.

Ja vapun jämiä kamerasta. Kotitekoista tippaleipää. Ei hassumpaa. Tämä on tehty ilman muottia. Ilmeisesti muotin avulla saa korkeampia kekoja pysymään rasvan alla.

Kevään keskeltä

Kyhmyjoutsen hautoo Kensingtonin puistossa. Pesä on vain parin metrin päässä vellovista turistivirroista.

Kensingtonin palatsin puutarhaa. Istutuksia ympäröivä vehreä tunneli on vasta hiirenkorvilla, mutta tulppaanit kukkivat täyttä päätä.

Koko kaupunki on täynnä kirsikankukkia. Notting Hill.

Plataanit eivät vielä ole lehdessä.

Riikinkukollakin on kevättä rinnassa ja se kuuluu kauas. Holland Park.

Columbia Roadin kukkamarkkinoita. Sama kukkameri jatkuu korttelikaupalla.

Pari kuvaa viikonloppumatkalta Lontooseen. Kameliat, magnoliat ja kirsikkapuut olivat parhaimmillaan, syreenit vasta tulossa kukkaan. Tilanne vastaa paljolti Etelä-Suomen touko-kesäkuun vaihdetta, joskin lajirunsaus on luonnollisesti toista luokkaa. Lontoon kevään laululinnut ovat suurelta osin samoja lajeja kuin Suomessa, mutta ne laulavat suurkaupungissa selvästi kovemmalla äänellä kuin Helsingissä.

Matkalla mukana ollut sukkaneule ei edennyt silmukkaakaan. Sesonki näyttää olevan tältä erää ohi. Kankaat ja virkkuulangat houkuttelevat enemmän.

Merihevostallissa

Kuplakoralli. Kuin suuri, itsekseen hengittävä keuhko. Hypnoottista katseltavaa.

Meduusa punaisessa valossa.

Merihevonen lasisen verkonkohonsa kanssa.

Nämä kaverit söivät suoraan lusikasta kuin isot, hyväntahtoiset vauvat. Kalan olemus tuo elävästi mieleen erään valtiomiehistämme.

Kuvat on otettu Helsingin Sea Lifessa. Akvaarioiden paksut lasit vaikeuttavat kuvaamista. Salaman käyttö on kielletty. Kuvien heikko laatu johtuu silti ennen muuta kuvaajasta.

Karhun ystävällinen katse

Vai onko se surullinen? Alistunut?

Korkeasaari on täynnä sopeutujia. 

Häkkeihin suljettujen eläinten lisäksi saaren valtava luonnonvarainen lintukanta on sopeutunut eläintarhan omalaatuisiin olosuhteisiin. Sadat naakat, varikset, harakat, hanhet, lokit, meriharakat ja varpuset hyödyntävät estottomasti eläinten ruokinta-astioiden sisältöä ja pyrkivät osingolle turistien eväistä. Kilpailu on kovaa, mutta linnut näyttävät suorastaan nauttivan yleisestä hälinästä ja tungoksesta. Osa kävijöistä sortuu tietysti ruokkimaan lintuja. Minä en voinut vastustaa kerjäävän naakan valpasta ja älykästä katsetta. Naakat tuovat mieleeni vain positiivisia asioita. Nobelisti Konrad Lorenzin täsmällisyydellä & lämmöllä tehdyt tutkimukset. Kirkontornit. Keskiaikaisten kaupunkien ikivanhat naakkayhteisöt. Wikipedia kertoo, että ihmisiin tottunut naakka reagoi ihmisen silmien liikkeeseen ja tietää, milloin sitä katsotaan. Kerjäävä naakka on kuin koira. Se seuraa tarkasti makupalaa pitelevän käden liikettä, ennakoi ja sieppaa palasen ketterästi ilmasta, siipien varaan hypähtämällä. Katsekontakti on intensiivinen ja inhimillinen. Monet eläimet vaikuttavat poissaolevilta ja älyttömiltä, koska ne eivät katso ihmistä. Katsomisen kulttuuri luo erityisen siteen ihmisen ja linnun välille. Ruokkimani naakka talletti leivänmurut nokkaansa niitä nielemättä. Oliko sillä poikanen ruokittavana?

Siipipähkinä tiikerihäkin vierellä.

Myös sadat epätavalliset ja eksoottiset kasvit ovat sopeutuneet saaren olosuhteisiin. Korkeasaaressa on 90-luvulta alkaen kiinnitetty erityistä huomiota kasvillisuuden suunnitteluun ja lajirunsauden vaalimiseen. Kissalaaksossa kasvaa kukoistavia siipi- ja jalopähkinöitä. Kiinanlaikkuköynnökset, kärhöt ja kuusamat peittävät häkkejä. Aasialaiset kasvit tuovat tuulahduksen kissapetojen alkuperäisiltä kotiseuduilta. Ympäri saarta on harvinaisia puita, runsaita kukkaketoja ja huolella sommiteltuja istutuksia. Olisin kaivannut nimilappuja edes puuvartisille kasveille. Lappuja huomasin vain Africasia-talon sademetsäkasveissa.

Alppivuohi tietää, mikä auttaa kutinaan.

Korkeasaaren varsinaiset nähtävyydet, häkitetyt eläimet, ovat pysyneet varsin samankaltaisina koko elinikäni. Sorkkaeläinten lajit vaihtuvat huomaamatta toisiin samanlaisiin. Toisinaan lajin nimeä muutetaan. Alppikauris on vaihdettu alppivuoheksi, ja vuohiltahan ne kieltämättä näyttävät. Yllättävä uutuus olivat jättikokoiset kilpikonnat, joita makoili sekä ulkona että sisällä. Nämä ovat kaiketikin tulleet eläintarhaan aivan viime vuosina. Pesukarhut ovat ilmeisesti vasta tulossa. Häkki oli valmis, mutta asukkaita ei näkynyt. Ainoa laji, jonka miettimättä huomasin kadonneen, oli seepra.

Riikinkukko elämän alkutaipaleella. Vielä ei ole nilkkakorujen aika.