torstai 28. huhtikuuta 2016

Värivaihtoehto

Franckin lautasia Nuutajärven lasitehtaalta, ajalta jolloin Suomessa valmistettiin esineitä.

Kävin viime viikolla Marimekon ystävämyynnin yhteydessä Herttoniemen kangaspainossa. Painotiloissa ei saa valokuvata. Marimekko todellakin painaa Suomessa kaikki sisustuspuuvillansa ja vähän muutakin, kahdella koneella. Rotaatiopaino on nopeampi menetelmä, joka sopii pienemmille raporteille, käsinpainajille tuttuja valotettuja seuloja hyödyntävä silkkipaino mahdollistaa suuremmat kuviot. Pohjakangas tuodaan Saksasta, painolinjan lopussa kangas höyrytetään ja viimeistellään ja pakataan rullille tai pakoille; pakat menevät myyntiin, rullat lähetetään maailmalle ommeltavaksi. Valmiista kodintekstiileistä ja vaatteista suuri osa palaa jälleen Suomeen myytäväksi. Kangaspaino ei työllistä suurta määrää ihmisiä, mutta teollisen tuotantoprosessin näkeminen Suomessa alkaa olla jo ilmestyksenomainen kokemus. Kuinkahan kauan koneet Herttoniemessä vielä pyörivät. Arabian tehdas lähti jo.

Ostin ystävämyynnistä kassillisen kankaita. Ja ystävämyynnin jälkeen vielä pakanloppuja. Minun pöytäliinojani ei tarvitse lähettää ulkomaille ommeltavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti