Tulppaaneja, väreissä ja ilman

Leimailtuja etikettejä. Nämä pitää vielä saksia irti ja liimata paikalleen. Etiketit on tarkoitettu vanhanaikaisiin ruskeisiin pahvikansioihin. Nykyään kaiken voisi tietysti tulostaa netistä, mutta pidän käsin leimatun rosoisesta ja uniikista jäljestä. Musteena Distress Inkin "Vintage Photo". Paperi on pehmeäsävyistä ja tukevahkoa piirustuspaperia.

Aitoja tulppaaneja. Päivä on pidentynyt jo viikon ajan, joten kevään voi hyvällä syyllä aloittaa, esimerkiksi kimpulla heleänvärisiä kevätkukkia.

Tsunami

Näiden sukkien nimi on todellakin, ajankohtaan nähden kovin epäkorrektisti, Tsunami. Malli on jälleen kerran Judy Sumnerin mainiosta sukkakirjasta Knitted Socks, East and West. Yksinkertaisen hienostunut malli muodostuu nurjilla silmukoilla neulottavista vinoneliöistä ja niiden välissä varressa toistuvista palmikoista. Sukissa on vahvistettu kantalappu ja ommeltu kärki. Lankana on Fortissima Alpaka (väri 3009), joka on sekoitus merinovillaa, alpakkaa ja polyamidia. Alpakka jättää sukkiin hieman pörheän pinnan. Tämän nimenomaan sukkalangaksi suunnitellun langan kestävyys jää nähtäväksi, mutta ainakin neulomistuntuma on erinomaisen miellyttävä. Ostin langan viime vuonna Stockan hulluilta päiviltä. Tällä hetkellä saatavuus Suomessa taitaa olla heikkoa.

Mallin epäkohtana täytyy huomauttaa teräosan kuviosta: Mallikerta on 12 kerrosta, eikä se oikein sovi katkaistavaksi. Kirjan mallityössä teräosa on lopetettu ja kavennukset aloitettu täyden mallikerran jälkeen. Kaikille ei tietenkään käy näin onnekkaasti, jolloin sukan estetiikka kyllä kärsii. Itse jätin viimeiseksi puolikkaan vinoneliön, mikä on vielä ihan siistin näköinen ratkaisu.

Lankaa kului tasan 80 grammaa. Puikkoina kolmosen bambusukkapuikot, varren joustinneuleessa numero 2,5.

Varrasruusu - Työohje

Tämän hempeän ruusun idea on napattu Noa Noan liikkeestä, jossa samantapaisia ruusukkeita on ollut myynnissä rintakoruina. Haarukkapitsiä muistuttava rakenne antaa ruusulle ilmavamman ja eteerisemmän olemuksen kuin tavanomaisemmilla virkatuilla tai neulotuilla kukilla. En ole nähnyt vastaavaa tekniikkaa kuvattavan missään, joten annan ruusun valmistamiseen kuvallisen työohjeen.

Tarvikkeet:

- Varras, jonka ympärille lanka kieputetaan, esimerkiksi viivotin tai erittäin paksu neulepuikko (mallikuvissa käytetään puikkoa nro 15). Sopiva pituus on noin 30 cm. Vartaan pinnan tulee olla sellainen, että lanka liukuu vaivatta sitä vasten.

- Ohuehkoa, mielellään kitkaista ja pörröistä lankaa, joka ei purkaannu helposti. Mohairlanka lienee parasta tarkoitukseen.

- Langalle sopiva silmäneula, jossa on terävä kärki.

- Virkkuukoukku, joka sopii suunnilleen langan vahvuudelle. Mallityössä on käytetty numeroa 1,5.

- Maun mukaan helmiä tai paljetteja koristeluun, sekä neula ja lankaa niiden kiinnittämiseen.


1. Kieputa lankaa tiiviisti vartaan ympärille, vähintään parinkymmenen sentin matkalta. Langan alun voi solmia kiinni vartaaseen, mutta ainakaan mohairlanka ei tunnu purkautuvan, vaikka aloituksen jättäisi roikkumaan silleen. Aloituskohta jää ruusun keskustaan.

2. Kun kieputelma on valmis, katkaise lanka niin, että häntää jää noin kolme kertaa vartaan pituuden verran. Ompele hännällä rivi löysiä ketjupistoja vartaan pituudelta. Tähän tarvitset teräväkärkistä neulaa; tylppää neulaa ei saa lankojen ja vartaan väliin. Pistojen tarkoitus on estää kieputelman hajoaminen, kun se vedetään vartaalta. Suunnilleen kaikki lenkit olisi hyvä saada pistojen sisään.

3. Vedä kieputelma vartaalta. Käsittele varoen.

4. Virkkaa reunus. Tämän voi toteuttaa monella tavalla. Tässä on virkattu piilosilmukka jokaiseen lenkkiin. Kiinteitä silmukoita käyttämällä reunuksesta tulee paksumpi.

5. Kieputa ruusuke haluamaasi muotoon siten, että kieputuksen aloituskohta jää keskelle. Ompele alapuolelta kiinni langanpäiden avulla, ja päättele langanpäät muutenkin näkymättömiin ruusun sisään. Kiinnitykseen voi käyttää myös helpommin liukuvaa ompelulankaa. 

6. Koristele halutessasi helmillä tai paljeteilla. Jos ruusu tulee rintakoruksi, takapuolelle kiinnitetään hakaneula tai koruneula. Neulan ja ruusun väliin voi kiinnittää vielä pienen huopapyörylän tuomaan tukevuutta. 

Auringon paluu lähenee

Talvipäivänseisaus on enää vajaan kuukauden päässä!

Sesongin ilot ovat niukkoja, ellei lukuun oteta joulusuklaavalikoimaa, joka on tietysti parhaimmillaan. Persimoniaika meni jo, ja siirapintarve on tyydytetty ensi syksyyn asti. Granaattiomenoita en ole vieläkään oppinut syömään. Ruusukaalit ovat edelleen herkullisia. 

Kauppojen joululahjatarjontaa, pyjamia, turkistohveleita, erikoisherkkuja ja ihanasti pakattua hemmottelukosmetiikkaa, kannattaa juuri nyt surutta hyödyntää oman mielialan kohottamiseen. Kerrankin oikein mitoitettu apu on välittömästi käden ulottuvilla.

Neuloo, purkaa

Toukokuun alun jälkeen mikään neuletyö ei ole edennyt alkua pitemmälle. Purkuun on päädytty viimeistään parin sentin kohdalla. Nyt valmistui kuitenkin yksi kokonainen säärystin. Parikin on jo puikoilla. Ehkä villasesonki on vihdoin palannut.

Säärystin, langanpää, mätsäävä tohveli ja Myyn muhkea takamus.

Huomasin, että H&M:lta saisi tarvikkeiden hinnalla huomattavan samanlaiset, puuterinroosat pitsineuleuleiset lämmittimet. No, eivät olleet 100 % merinoa sentään.

Haaremihousut

Kymmenisen vuotta pintamuodin marginaalissa eri muodoissa sinnitelleet haaremihousut jakavat mielipiteitä.

Minä en osaa ajatella haaremihousuja muotivaatteena. Pussimaiset housut ovat yksi ihmiskunnan perusvaatemalleista. Tällaisia housuja on käytetty vuosisatoja, ellei vuosituhansia, Intiassa ja Lähi-idässä. Thaimaassakin on oma versionsa, ns. kalastajanhousut. Perinteisissä kansanvaatteissa käytetyt kangasmäärät ovat kyllä usein epäkäytännöllisen runsaita.

Nämä housut on ommeltu Burdan kaavalla 7677. Lahkeeseen on lisätty 10 cm pituutta ja lahkeensuuta kurovat nyörit on jätetty pois, samoin vyö lenkkeineen. Kaavassa ei ollut työohjetta millään sopivalla kielellä (ohjeen saisi kyllä ilmeisesti ongittua netistä englanniksi), joten päädyin kehittämään oman käsitykseni vaatteen kokoamisesta. Burdalta on ylipäätäänkin turha odottaa sellaista harkittua nerokkuutta kuin Voguen kaavojen ompeluohjeissa, joten menetys ei ole suuri. Ihmetystä aiheuttaa myös kaoottinen tapa jättää kaavoihin kehnosti merkittyjä linjoja, jotka leikataan ilman saumanvaraa, kun pääsääntöisesti saumanvarat on lisättävä. Kangas on Eurokankaan palakangasta, mahdollisesti puuvillan ja polyesterin sekoitusta, ostettu harjoituskankaaksi viidellä eurolla.

 

Kaava muodostuu etu- ja takakappaleesta (10 ja 11) sekä sivukappaleesta (12). Sivukappale on leikattu kahdesta osasta, koska yläosan (4) on tarkoitus olla eri kangasta. Sinänsä tarpeeton yksityiskohta, mutta toisaalta poikkisauma auttaa hätäistä ompelijaa taskun (5) kohdistamisen kanssa. Vyötäröllä on leveä kuminauha sivukappaleen yläosassa, etu- ja takakappaleiden yläosa on huoliteltu muotokaitaleella (eivät näy kuvassa). Ei mikään perinteinen malli, vaan pintamuodin hengessä piirretty ja markkinoitu, mutta silti siedettävän yksinkertainen ja erittäin miellyttävä käytössä. Saumoihin rajautuvat taskut syntyvät kuin itsestään. Ilman saumuria tällaista saumamäärää on tosin ikävä huolitella. Vaikka haarasauma on alhaalla, housut eivät ole huomiotaherättävän omituiset, vaan näyttävät ensi silmäyksellä tavanomaisilta vajaamittaisilta väljähköiltä kangashousuilta. Ellei käyttäjä sitten seisoskele oletusarvoisesti jalat harallaan.

Miksi haaremihousut? Ne ovat mukavat, käytännölliset ja ennen muuta yksinkertaiset. Ne ovat osa ihmislajin kulttuuriperintöä, johon meillä kaikilla on oikeus, muodista riippumatta. Yllä olevan piirroksen mukaisesti housut on helppo kaavoittaa itsekin, koska tavanomaisten housujen kriittinen kohta, haarasauman kaari, joka pitäisi hyvän istuvuuden varmistamiseksi piirtää erikseen kunkin yksilöllisen anatomian mukaan, jää yksinkertaisesti kokonaan pois. Riittävän väljänä sama vaate sopii monen kokoiselle. Kokoa voi säätää yksinkertaisesti vaikkapa vain lisäämällä senttejä suoran sivukappaleen leveyteen. Kangasta menee hukkaan jonkin verran enemmän kuin täysin suoralinjaisista kappaleista muodostuvissa housuissa, mutta ei kohtuuttomasti. Pussimaisuus ei rajoita liikkumista, joskaan kovin akrobaattiseen liikuntaan näitä ei voi suositella. Jos haara pudotetaan nilkkoihin, kompastuminen lienee jonkinlainen riski, mutta maltillisemmassa mallissa tätä huolta ei ole.

Minulla on myös tämä Issey Miyaken kaava kauniisti tyyliteltyihin haaremihousuihin vuodelta 1999. Vyötäröratkaisu on hieman monimutkainen, enkä ole varma sen toimivuudesta. Kaava odottaa toistaiseksi ompelijan pienentymistä oikeaan kokoon.

Loppukesän eläinmaailma on hämmästyttänyt. Joka paikassa, asfaltilla ja hiekkateillä, loikkii päättömästi noin kahden sentin mittaisia sammakoita. Ilmeisesti tämä on se mitta, johon sammakko ensimmäisenä vuotenaan kasvaa. Elokuussa lähiseutu on ollut täynnä meluisia lehtohepokatteja, joita ei täällä ole kuulunut koskaan aiemmin. Läntisen tuulahduksen toivat myös tienposkesta löytyneet viinitarhakotilot. Merkillistä.

Villiä & viljeltyä

Lähiö kukkii. Passiflora violacea "Victoria" kerrostalon parvekkeella.

Villiä palsternakkaa kasvaa kaikkialla Helsingin rannoilla ja joutomailla.

Komean punaista suolaheinää merenrannalla.

Pieni päärynänalku Annalan puutarhassa.

Iisoppia aidanteena Annalassa.

Maailman paras kirsikkatäytekakku

Tästä Valion reseptivihosta 90-luvulla poimitusta kakkureseptistä on tullut perhepiirissä klassikko. Pohja on onnistuessaan kuohkea ja miellyttävän vahvasti suklainen. Kahvilla kostuttaminen antaa oman pikantin lisänsä makuun. Ranskankermaa ja kermavaahtoa sisältävä täyte on tuhti, mutta happamuuden ansiosta raikas. Ja tuoreet kirsikat tekevät kakusta sesonkiherkun, joka ei ole toteutettavissa milloin tahansa. Täyteläinen, raikas, hienostunut, puhtaita makuja yhteen tuova kokonaisuus.

Kirsikkatarhan kakku

Pohja
4    munaa
1 1/2 dl    sokeria
1 dl     vehnäjauhoja
1 tl    leivinjauhetta
1/2 dl    perunajauhoja
1 dl    kaakaojauhetta
1 dl    suklaarouhetta

Kostutus
1 1/2 dl    sokeroitua, vahvaa kahvia

Täyte
1 prk     ranskankermaa
2 dl    kuohukermaa
1/2 dl     sokeria
2 rkl    vanilliinisokeria
3 dl    hienonnettuja kirsikoita

Kuorrutus
2 dl    kuohukermaa
1 rkl    vanilliinisokeria

Koristeluun 

kirsikoita

suklaarouhetta

Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi vaahdon joukkoon. Lisää suklaarouhe. Sekoita varoen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 2,5 litran vuokaan. Paista 200 asteessa noin 25 min. Kumoa hieman jäähtyneenä. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta pohjat. Vaahdota ranskankerma ja lisää sokerit joukkoon. Vaahdota kerma ja yhdistä vaahdot. Laita kerrosten väliin täytettä ja hienonnettuja kirsikoita.

Kuorruta kakku maustetulla kermavaahdolla ja koristele kirsikoilla ja suklaarouheella.

Kakusta on vuosien varrella tallentunut vain yksi kuva:

Kun maku on täydellinen, ulkonäkö on sivuseikka. Tai itse asiassa boheemi on parempi. Tunnen vastenmielisyyttä askarrellun näköisiä kakkuja kohtaan. Ruuan ei tarvitse näyttää omin sormin näperretyltä.

Harmia harmiosta

Kuinka vaikeaa voi olla harmion tunnistaminen perinteisen kasvion avulla? Vaikeaa! Jos onnistuukin arvaamaan, että kyse on ristikukkaisesta, oikean kasvin löytäminen lukuisten aneemisten piirroshahmojen joukosta on edelleen hankalaa. Harmiohan on varsin näyttävä, etenkin kasvaessaan runsaana. Huomio kiinnittyy ensikohtaamisella kauniiseen, tiheän pallomaiseen kukintoon, kun taas mitättömät lidut ja vaatimattomat lehdet jäävät huomaamatta. Kasvion piirros puolestaan kertoo lähinnä kasvin kasvutavasta. Täysvalkoiset kukat tuskin erottuvat sivulta. Piirroksen tekijän ja kasvin ensi kertaa kohdanneen näkökulma kasviin on aivan toinen.

Luontoportin kasvintunnistuskone on varsin näppärä silloin, kun luonnossa nähdystä kasvista on jäänyt mieleen ensisijaisesti kukinnon väri ja muoto. Käyttö ei edellytä kasvitieteellisen sanaston hallintaa. Sieltä harmiokin löytyi. Monipuoliset valokuvat kukinnan eri vaiheista ja kasvin vaihtelevista muodoista ovat korvaamattomia, ja niitähän netistä löytyy, kun tunnistus on tarkentunut muutamaan mahdolliseen lajiin.

Perinteisillä kasvioilla on joka tapauksessa paikkansa. Kirjamuotoinen kasvio on paras tapa tutustua kasvikuntaan heimo tai suku kerrallaan, mikä helpottaa kasvien tunnistusta suuresti. Tasalaatuisten, saman taiteilijan piirroskuvien avulla on helppo verrata kasvien yhteyksiä ja eroja.

Minulla on käytössä kolme kasviota:

Näissä kaikissa on perinteiset piirroskuvat. Alimmaisessa, Mossberg & Stenbergin kasviossa on parhaat ja selkeimmät piirrokset. Toisaalta yli 900-sivuinen kirja on raskas käsitellä ja sisältää paljon kasveja, joita Suomessa ei esiinny lainkaan.

Viime päivinä tunnistettuja lähiympäristön kasveja:

Metsänätkelmä. Yllättävän näyttävä ruusunpunainen kukka, tuoksuherneen lähisukulainen. Tämä yksilö kasvaa radanvarressa, verkkoaita kiipeilytukenaan.

Valkoailakki ja ahdekaunokki. Kotiin tuotuja näytteitä. Taustalla retkottaa mahdollisesti tarharaunioyrtti.

Jänönsalaatti. Vaatimaton mutta luonnossa erottuva kasvi, yksi lukuisista keltakukkaisista sikurikasveista. Lehti muistuttaa melko lailla rucolaa. Kasvit eivät ole kuitenkaan sukulaisia.

Karhun ystävällinen katse

Vai onko se surullinen? Alistunut?

Korkeasaari on täynnä sopeutujia. 

Häkkeihin suljettujen eläinten lisäksi saaren valtava luonnonvarainen lintukanta on sopeutunut eläintarhan omalaatuisiin olosuhteisiin. Sadat naakat, varikset, harakat, hanhet, lokit, meriharakat ja varpuset hyödyntävät estottomasti eläinten ruokinta-astioiden sisältöä ja pyrkivät osingolle turistien eväistä. Kilpailu on kovaa, mutta linnut näyttävät suorastaan nauttivan yleisestä hälinästä ja tungoksesta. Osa kävijöistä sortuu tietysti ruokkimaan lintuja. Minä en voinut vastustaa kerjäävän naakan valpasta ja älykästä katsetta. Naakat tuovat mieleeni vain positiivisia asioita. Nobelisti Konrad Lorenzin täsmällisyydellä & lämmöllä tehdyt tutkimukset. Kirkontornit. Keskiaikaisten kaupunkien ikivanhat naakkayhteisöt. Wikipedia kertoo, että ihmisiin tottunut naakka reagoi ihmisen silmien liikkeeseen ja tietää, milloin sitä katsotaan. Kerjäävä naakka on kuin koira. Se seuraa tarkasti makupalaa pitelevän käden liikettä, ennakoi ja sieppaa palasen ketterästi ilmasta, siipien varaan hypähtämällä. Katsekontakti on intensiivinen ja inhimillinen. Monet eläimet vaikuttavat poissaolevilta ja älyttömiltä, koska ne eivät katso ihmistä. Katsomisen kulttuuri luo erityisen siteen ihmisen ja linnun välille. Ruokkimani naakka talletti leivänmurut nokkaansa niitä nielemättä. Oliko sillä poikanen ruokittavana?

Siipipähkinä tiikerihäkin vierellä.

Myös sadat epätavalliset ja eksoottiset kasvit ovat sopeutuneet saaren olosuhteisiin. Korkeasaaressa on 90-luvulta alkaen kiinnitetty erityistä huomiota kasvillisuuden suunnitteluun ja lajirunsauden vaalimiseen. Kissalaaksossa kasvaa kukoistavia siipi- ja jalopähkinöitä. Kiinanlaikkuköynnökset, kärhöt ja kuusamat peittävät häkkejä. Aasialaiset kasvit tuovat tuulahduksen kissapetojen alkuperäisiltä kotiseuduilta. Ympäri saarta on harvinaisia puita, runsaita kukkaketoja ja huolella sommiteltuja istutuksia. Olisin kaivannut nimilappuja edes puuvartisille kasveille. Lappuja huomasin vain Africasia-talon sademetsäkasveissa.

Alppivuohi tietää, mikä auttaa kutinaan.

Korkeasaaren varsinaiset nähtävyydet, häkitetyt eläimet, ovat pysyneet varsin samankaltaisina koko elinikäni. Sorkkaeläinten lajit vaihtuvat huomaamatta toisiin samanlaisiin. Toisinaan lajin nimeä muutetaan. Alppikauris on vaihdettu alppivuoheksi, ja vuohiltahan ne kieltämättä näyttävät. Yllättävä uutuus olivat jättikokoiset kilpikonnat, joita makoili sekä ulkona että sisällä. Nämä ovat kaiketikin tulleet eläintarhaan aivan viime vuosina. Pesukarhut ovat ilmeisesti vasta tulossa. Häkki oli valmis, mutta asukkaita ei näkynyt. Ainoa laji, jonka miettimättä huomasin kadonneen, oli seepra.

Riikinkukko elämän alkutaipaleella. Vielä ei ole nilkkakorujen aika.

On söpöjä

Nimittäin nuoret kantarellit!

Nämä löytyivät tänään helsinkiläisestä lähiömetsästä:

Hetki ennen paistumista.

On siellä joukossa yksi keltahaperokin. Ja ripaus kotikontujen maaperää.

Tänään oli muutenkin hyvä luontopäivä. Näin kotikulmilla tiklejä. Tien yli kipittävän siilin. Vilauksen yläpuolella lentävästä korpista. Sadan valkoposkihanhen laivueen kellumassa merenlahdella. Maariankämmeköitä. Keltaisen ja valkoisen mesikän vieri vieressä. Ovatko ne sitten rohtomesikkä ja valkomesikkä. Tuoksu on ihana, hunajaisen parfyyminen, ja kasvien tieteellinen sukunimi Melilotus, hunajalootus, on kovasti runollinen. Sapfo mainitsee tämännimisen kasvin, mutta ainakaan sanakirja ei tunnusta, että kyseessä olisi meille tuttu mesikkä.

[Tiklien osalta on myönnettävä, että lajintunnistukseni on epävarma. Linnut olivat tikleiksi kovasti hoikkia ja vartaloltaan harmaavoittoisia. Päässä kuitenkin selvärajainen, voimakkaan punainen maski.]

Kaktukset muuttavat erilleen

Kaktukset (Opuntia ficus-indica eli viikunaopuntia) pääsivät muuttamaan omiin pikku saviyksiöihinsä:

Varren ja juuren liittymäkohta on kaikilla taimilla onnettoman hutero, joskin viimeksi itänyt (kuvassa keskimmäinen) erottuu edukseen tanakkuudellaan. Nyt taimet on tuettu cocktailtikuilla, etteivät ne makaisi pitkin pituuttaan. [Ellei niiden sitten kuuluisi maata pitkin pituuttaan?] Jännittävää nähdä, miten ja milloin kasvutapa muuttuu opuntiamaiseksi. Tällä hetkellä nämä kävisivät käärmekaktuksen aluista, mikä ei synnytä erityisen positiivisia mielikuvia. Lapsuuteni alakoulusta saadusta pistokkaasta tunnollisesti kasvatettu käärmekaktus oli harvinaisen ruma, haiseva ja hankalasti käsiteltävä rohjake. Estottoman elinvoimaisen kasvin poistaminen elävien kirjoista on aina tuottanut minulle vaikeuksia, mutta lopulta siitäkin päästiin, tavalla tai toisella.

Löysin tänään kirjahyllystä pitkään hukassa olleen Eva Rönnblomin kirjan Kasvitarha ikkunalla. Kirjassa kasvatetaan huonekasveja kauppahedelmien siemenistä. Viikunaopuntiaa koskeva osuus on vaatimaton, ja mieleen tuleekin, ettei kirjoittaja ole onnistunut saamaan omia kylvöksiään itämään. Kirjasta selvisi myös, millainen toinen yleisesti saatavilla oleva kaktushedelmä, pitaija, on kasvina. Kuin ilmetty käärmekaktus! En kokeile.

(Postauksen otsikko tuo muuten elävästi mieleeni Tenavien Snoopyn liukuhihnalta lukemat Helen Sweetstoryn romaanit, joilla oli sellaisia vastustamattomia nimiä kuin "The Six Bunny-Wunnies Make Cookies", "The Six Bunny-Wunnies and the Female Veterinarian", "The Six Bunny-Wunnies Freak Out" ja niin edelleen. Nähtäväksi jää, kuinka monta postausta nämä kolme kaktusta vielä poikivat. Aiemmin olen kertonut ensimmäisen taimen itämisestä, oudoista kasvutavoista ja piikkien kehittymisestä. En itse asiassa pidä kaktuksista juuri lainkaan, mutta näissä nimenomaisissa epäkasveissa on jotain syvästi liikuttavaa.)

Lisää leimasimia!

Leimasinkokoelmani karttui pitkästä aikaa. Brittiläinen KayCee Crafts lopetti viime viikolla toimintansa, ja kaikki leimasimet myytiin pois puoleen hintaan. KayCeen polymeerileimasimet olivat keltaisia, oudon hajuisia ja välillä aika epätarkkojakin, mutta vintage- ja antiikkiaiheet viehättivät siinä määrin, että alennusmyynti ja viimeisen tilaisuuden tuntu saivat tekemään vielä yhden tilauksen.

Nypläysaiheita KayCeeltä.

Leimailu on outo harrastus, jos sitä ei yhdistä kortintekoon tai skräppäykseen. Kumpikaan ei varsinaisesti kiinnosta minua. Mutta leimasimet kyllä! Niitä on kertynyt vuosien varrella sadoittain. Tällä hetkellä kertymistahti on kuitenkin onnellisesti varsin maltillinen.

Viehkeästi säröilevä KayCeen lyyransoittaja kirjekuoreen kulmassa. Leimailu on käsityötä!

Suosikkejani ovat erilaisten vanhojen painokuvien toisinnot, tai ainakin siltä näyttävät leimasimet. Ja niitähän riittää. Esimerkiksi John Tennielin klasikkokuvitus Liisa Ihmemaassa -kirjaan lienee siirretty kokonaisuudessaan kumileimasimiksi jo useampia kertoja. Ja tottahan eri kokoja ja tarkkuuksia tarvitaan! Vanhojen kirjojen kuvitukset, joiden tekijänoikeudet ovat jo aikapäiviä sitten rauenneet, ovat leimasinten tekijöiden aarreaittoja. Kiinnostavinta bisnestä pyörittävät nyt pienet tekijät, yhden ihmisen pikkupajat, ja kauppa käy internetin kautta kaikkialle maailmaan. Etenkin ns. unmounted-leimasinten eli kannatonten leimasinten postittaminen on edullista ja kätevää.

Suomen askarteluliikkeiden leimasinvalikoimat ovat ymmärrettävästi pienet ja yksipuoliset, joten leimailijan, joka tietää mitä tahtoo, on hankittava tarvikkeensa ulkomailta. Ykköspaikka leimasinostoksille Suomesta käsin on epäilemättä Ebay, jossa liikkuu valtaisia määriä leimasimia kaikista kategorioista: aitoa vintagea, uustuontantoa, keräilytavaraa, tilaustöitä asiakkaan tekstillä tai kuvalla, pikkupajojen tuotteita, suurten valmistajien leimasimia, sekä uutena että käytettynä. Kymmenientuhansien leimasinten osastoa on raskas selata, joten haut on syytä tehdä valmistajan tai etsityn kuva-aiheen mukaan. Tietyntyyppiset musteet jättävät leimasimiin pigmenttijälkiä, mutta tahraisuus ei haittaa leimaamista. Käytettyjä leimasimia ei siis ole syytä karsastaa, varsinkaan jos myyjä on liittänyt ilmoitukseen näytteen leimausjäljestä. Suurin osa Ebay-leimasimistani on tullut Yhdysvalloista, yleensä hyvin kohtuullisin postikuluin.

Myös Etsyssä on huimat leimasinmarkkinat. Luonnollisesti tilaustyöt ovat erityisen hyvin edustettuina. Lukuisilta eri tekijöiltä voi tilata esimerkiksi osoite- tai ex libris -leimasimen omilla tiedoilla. Tarjolla olevat kuva-aiheet voivat olla tekijöiden omaa tuotantoa tai muualta lainatuista painokuvista mukailtuja. Oma kategoriansa ovat käsin kaiverretut leimasimet, jotka ovat uniikkeja. Leimasinten kaivertaminen on suosittua erityisesti Japanissa.

Leimasimia voi tilata myös suoraan valmistajien nettisivuilta. Joitakin omia suosikkejani:

Golden Acorn Rubber Stamps: Ihania, edullisia pikkuleimasimia vintage-aiheissa, ihmisiä, eläimiä & taloustavaroita hyytelömuoteista kirjoituskoneisiin. UM-leimasimia, punaista kumia, huippulaatuinen tarkkuus. Sivu on sekava, mutta tilaaminen Suomeen onnistuu ainakin sähköpostitse. Tekijä myy leimasimiaan myös Etsyssä.

100 Proof Press: "Taideleimasimia", lähinnä vintage-aiheita eri aihepiireistä. Hyvä valikoima upeita kasviaiheita. Täältä sai ainakin pari vuotta sitten tilattua myös ison paperikatalogin selattavaksi. Tarkkoja kumileimasimia, jotka voi tilata joko kannallisina tai kannattomina. Tilaus sivujen kautta; ainakin UM-leimasimia tilattaessa postikulut pysyvät kohtuullisina.

Stampsmith: A4-kokoisia punaisia kumileimasinarkkeja, erityisesti vanhoja painokuvia & ornamentiikkaa eri kulttuureista. Stampsmith tekee erittäin yksityiskohtaisia valokuvaleimasimia, joiden käyttäminen vaatii erikoismustetta (VersaFine lienee ok) ja rutkasti harjoittelua. En ole tilannut sivuilta suoraan, koska postikulut ovat kovat ja isommilla tilauksilla tulliraja tulee vastaan.

Kodomo Rubber Stamps: Japanilaisia kumileimasimia perijapanilaisissa aiheissa, eli tyyliteltyjä perinnekukkia, kurkia & kimonopukuisia naisia. Olen hankkinut Kodomon leimasimia Ebaysta, jossa niitä liikkuu runsaasti sekä uutena että käytettynä.

Lost Coast Designs: Vintage-henkisiä taideleimasimia nämäkin. Tilaaminen vaikuttaa vaivalloiselta & hieman riskialttiilta, joten se on jäänyt kokeilematta. Viime vuonna tämä yrittäjä oli myymässä tuotantoaan Helsingin kädentaitomessuilla. Hinnat oli vaihdettu dollareista suoraan euroiksi, mutta upeat leimasimet olivat epäilemättä sen arvoisia. 

Red Eowyn: Täydet sarjat Liisa Ihmemaassa -leimasimia & paljon muuta kivaa. Yhden tilauksen perusteella ongelmaton ostospaikka.

Kesä ja pellava

Valkea pellava on kesän klassikkokangas. Viileä, ylellinen, sesonkiherkku siinä missä parsa, herneenpalot ja mansikat. Ompelin maatuskapaidan tähteistä perushameen, kaavana Vogue 2117. Tämä on yksinkertaisista yksinkertaisin, hyvin klassinen malli. Muotolaskokset edessä ja takana, vetoketju (20 cm) takana, kevyesti levenevä helma. Tällainen on melkeinpä helpompi kuin kuminauhavyötäröinen hame ja sopii erinomaisesti sekä rentoon että muodollisempaan pukeutumiseen.

Voguen kaava on vanhaa kokoelmaani 90-luvulta. Tämän ikäisissä kaavoissa klassikot erottuvat jo joukosta! Valitettavasti vyötärönympärys vaati 10 sentin lisäyksen, mutta näin simppeliä mallia on helppo suurentaa tai pienentää leikkausvaiheessa. Saumanvarojen huolittelu tuotti ongelmia. Kovin paksuja saumoja ei tällaiseen malliin voi tehdä, ja etu- ja takasaumat on melkeinpä pakko silittää auki. Tein huolittelut saumurilla, jonka langoitus on edelleen mysteeri. Jälki on pikemminkin pitsiä kuin ommelta.

Vetoketjun kiinnityksestä tuli melkoinen katastrofi, joten laitetaan kuvakin kainosti pienempänä. Tajusin vasta nyt, että syksyllä hankkimani Pfaffin mukana ei tullut vetoketjujalkaa. Melkoinen puute näin kalliissa koneessa! [Vetoketjujalka löytyi sittenkin, mutta tosiaankin vasta post festum. Olen tottunut aivan toisennäköiseen kapistukseen, joten en tunnistanut sitä tarvikkeiden joukosta...] Seuraavaa kiinnitystä varten se on ehdottomasti hankittava, sen verran purkamista ja muuta säätämistä tässä oli, eikä lopputulos edelleenkään ole varsinaisesti esittelykelpoinen. Hameessa ei ole vyötärökaitaletta, vaan vyötäröllä on sisään taitettu vinokaitale. Tällainen vyötärö on miellyttävän pehmeä käytössä. Vinokaitaleen reuna on kiinnitetty käsin, ja myös hameen helma on käsin ommeltu.

Tällainen hame olisi ihana kirjontaprojekti. Myös käsin virkattu pitsi sopii erityisen hyvin yhteen rustiikkipintaisen pellavan kanssa.

Pellavaa on tänä vuonna näkynyt ilahduttavasti myös neuloksissa. Täyspellavaisia tai pellavasekoitteisia neuletakkeja, toppeja ja tunikoita on ollut useilla valmistajilla, myös kohtuuhintaan. Muutaman vaatteen ole ostanutkin. Näissä Zaran suoralinjaisissa T-paidoissa pellavaa on vain 30 prosenttia, loppu on viskoosia. Silti materiaali on jo tällä pellavaprosentilla kiinnostava ja ylellisen tuntuinen. Neulos on sen verran hauras, että tässä kontekstissa yksi pellavan perushyveistä, kestävyys, tuskin pääsee esiin.

Päivän kukka: "Nora Barlow"-akileija. Tämä on tavallisesta lehtoakileijasta (Aquilegia vulgaris) jalostettu kerrattu ja lyhytkannuksinen muoto. Alkuperäinen "Nora Barlow" on puna-valkoinen. Nimi on peräisin Charles Darwinin pojantyttäreltä, joka teki risteytyskokeiluja akileijoilla. Nykyään näitä akileijoja saa kaikissa väreissä. Kukan muoto on jokseenkin täydellinen: tätä palleroisemmat jalosteet eivät enää näytä akileijalta. Tämä alkukesä on ollut akileijojen aikaa. Ne kukkivat nyt poikkeuksellisen runsaasti kaikkialla Helsingin pihoilla ja puutarhoissa. Yksittäisiä karkulaisia tapaa toisinaan joutomaaltakin. Puutarhurille akileijojen erityinen viehätys on niiden kyvyssä risteytyä ja tuottaa yhä uudenlaisia värejä ja muotoja.

Yksittäinenkin kukka on kaunis, mutta kokonainen kimppu on vielä parempi!

Helsinki-päivän kukkamekko

Sama kaava, kangaskin samasta laarista kuin edellä. Tämä on hauska kangas, luultavasti puhdasta pellavaa, melko ohutta, joten alusvaatetuksessa vaaditaan tarkkuutta. Alareunassa on musta kukkakuvio, keskellä valkoista ja yläreunassa leveä musta (painettu) kaistale. Käytin mustan osuuden vinokaitaleisiin, joilla mekon pääntie ja kädentiet on huoliteltu. Pääntiessä on edessä pieni poimutus, koska edellisessä mekossa kohta hieman repsotti. Tämän mekon kaavahan on oikeasti hihallisen tunikan kaava, ja huomaan nyt kolmannella yrityksellä, että kädenteitä olisi syytä pienentää, kun kaavaa käyttää hihattomana. Mekossa ei ole päälle näkyviä tikkauksia, joten kysymystä langan väristä ei tarvinnut ratkaista. Helma on ommeltu käsin piilopistoilla; lanka on mustaa, ja sitä on käytelty ronskimmin mustissa kohdissa ja varovammin valkeissa.

Hempeydellä taitettu mustavalkoinen graafisuus sopii Helsingin henkeen, vaikka täytyy myöntää, ettei tuo kukkakuvio mitään varsinaista huippudesignia edusta. Täysin toimiva kesämekko joka tapauksessa. Plussaa edullisisista materiaaleista (n. 12 euroa) ja helppoudesta.

Päivän kukka: Jokin Oxalis-laji ruukussa. Nämä kotimaisen ketunleivän lähisukulaiset ovat rikkaruohojen rikkaruohoja. Lisäämiseen riittää jopa yksi juurta myöten taitettu lehti (hieman juurta on kuitenkin oltava mukana). Varmempaan tulokseen päästään kaivamalla vähän reilummin juurta tai mukulaa, tai jakamalla kasvi. Tämä laji on napattu mukaan paikallisesta terveyskeskuksesta (sentään luvan kanssa!). Osalla lajeista on mukulat, joita voidaan varastoida kuiviltaan, mutta mukulattomat lajit tarvitsevat säännöllistä kastelua läpi vuoden. Pieni kuivahtaminen ei kasvia kuitenkaan tapa. Kukinta on lähes jatkuvaa huonollakin hoidolla. Harvat huonekasvit ovat yhtä kiitollisia ja vaatimattomia ja silti näinkin näyttäviä. Etenkin punalehtiset lajit säväyttävät osana sisustusta. Lehdissä on haitallista oksaalihappoa, joten on syytä varmistaa, etteivät lemmikkieläimet pääse nakertelemaan niitä. Valitettavasti kissat näyttävät olevan kasvista hyvin kiinnostuneita.

Päivän esine: Kirsikankivenpoistaja. Kirsikka asetetaan pesään, ja vastakkaisella puolella oleva tappi painaa kiven reiän kautta ulos. Näin saadaan ehjiä ja kivettömiä kirsikoita sellaisenaan syötäväksi, kakun päälle tai säilöttäväksi. Kivien nirhiminen ulos kirsikoista ilman tätä on melkoinen operaatio, joten kyseessä ei ole missään tapauksessa turhake, vaan kirsikanystävän perustyökalu. Nythän makeita, mustanpunaisia etelän kirsikoita taas saa, ja sesonki jatkuu aina syksyyn asti. Roiskeita vastaan on kivenpoistajaa käyteltäessä syytä suojautua, sillä kirsikan väriaineet tarttuvat vaatteisiin tiukasti. Samalla välineellä poistetaan myös kivet oliiveista.

Aavistus lilaa

Toinen lomaompelus: A-linjainen kotelomekko. Kangas on jälleen Eurokankaan palapuolen pellavasekoitetta. Tässä kankaassa tuntuisi olevan reilusti viskoosia mukana. Kangas on esipesun jälkeen ohuehko ja laskeutuu hyvin. Helppo silittää tiukoille taitteille, toki myös rypistyy helposti. Sopisi hyvin vinoon leikattaviin malleihin. Väri on hennon hento lila, melkein harmaanvalkoinen. Ompelin tämän vaaleanharmaalla langalla, se upposi kankaaseen parhaiten.

Malli on jälleen Burdan 8501 erinäisin muutoksin. Aiemmin topin kaavana palvellutta kaavaa on jatkettu mekoksi aika lailla vapaalla kädellä. Tulos on yllättävän hyvä, tosin istuutuessa tämä kasaantuu vatsan kohdalta hieman rumasti.

Kädentiet ja kaula-aukko on huoliteltu vinokaitaleella. Helpotin työtä tällä kertaa siten, että silitin kaitaleen vain kahtia (yleensä teen kaikki kolme taitosta ja poltan sormeni samalla). Hyvin onnistui näinkin. Kaitaleen leveys on neljä senttiä, joten se ommellaan sentin päähän kappaleen reunasta, saksitaan hieman pois (menetelmän epätarkkuuden vuoksi), taitetaan kaitale silityskohdasta kappaleen yli, käännetään irtonainen reuna sisään ja ommellaan käsin kiinni koneompeleen päälle.

Helmassa oli sen verran ylimääräistä, että kokeilin muutaman laskoksen ompelua. Laskoksista tuli suhteellisen siistit, mutta niiden alapuolella helmaan jäi aika epämääräinen kaistale päärmättäväksi. Lisäksi helmassa on käsin kiinnitetty pitsi, samaa kuin aiemmin ompelemissani pyjamahousuissa. (Lähikuvasta näkyy, että ompelijaa on väsyttänyt tämä viimeinen työvaihe!) Pitsi lienee 90-luvun jäämistöä. Metritavarapitsiä ei tällä hetkellä saa kovin monesta paikasta Helsingin kantakaupungissa. Stockmannilla ei ole enää minkäänlaista pitsiä. Ehkäpä taas joskus; poistuivathan sieltä välillä neulelangatkin kokonaan, mutta ovat tehneet näyttävän paluun viime vuosien neulebuumin myötä.

Päivän kukka: Clematis alpina eli alppikärhö, naapuruston pihalta karannut yksilö. Pienikukkaisissa, runsaana huntuna kukkivissa kärhöissä on aivan omanlaistaan viehätystään. Violetti väri ei ole todellisuudessa ihan näin kalpea. Sana klematis on kreikkaa ja tarkoittaa suunnilleen vain "köynneliästä versonpätkää", mutta sana näyttäisi olleen jo antiikin aikana usean eri kasvin nimi.

Päivän arvoitus: Tuleeko tästä rypäleitä? Summer Sweet on valmistautumassa kukintaan, mutta pölyttäjäkaveri puuttuu. Lajike talvehti hienosti märässä savimaassa, avoimella paikalla. Tätäkin olisi kiinnostavaa kokeilla parvekkeella. Viiniköynnöksen tieteellinen nimi Vitis vinifera on latinaa, mutta viiniköynnöstä tarkoittava muinaiskreikan sana ampelos elää edelleen mm. meidän sanassamme "amppeli".

Suomenlinnan syreenit

Kukinta on nyt parhaimmillaan. Pettymyksekseni luin suomenlinna.fi-sivustolta, että "Ruotsin vallan aikaisista kasveista tunnetuin lienee syreeni, joka vastoin yleistä luuloa ei ole tullut maahan Suomenlinnan kautta; sen tiedetään kasvaneen Turussa niinkin varhain kuin 1720-luvulla. Kuitenkin Suomenlinna on yksi syreenin leviämiskeskuksista." Minäkin olen ollut tämän "yleisen luulon" vallassa. Nykyään saarella on syreeniä lukuisissa väreissä. Vanhempia ja uudempia kantoja lienee vaikea erottaa. Lajin tieteellinen sukunimi Syringa perustuu kreikan sanaan syrinks, joka tarkoittaa paimenpilliä. Ilmeisesti joidenkin syreenilajien ontoista versoista on tehty yksinkertaisia soittimia.

Rantakallioilla kasvava ruohosipuli kuuluu saarien alkuperäislajistoon. Suomen luonnonvarainen ruohosipuli on niukkasatoinen verrattuna viljeltyihin lajikkeisiin: Lehtisatoa ei juuri muodostu, vaan kasvi kukkii niukasta kasvustosta ja kuihtuu pian pois. Juuri nyt nupulla olevasta villistä ruohosipulista saisi höystettä salaattiin. Ruohosipuli ei saarien turistilaumoja taida juuri kiinnostaa, joten muutaman varren voi napsia hyvällä omallatunnolla mukaan. Ruohosipulin tieteellisen nimen kreikankielinen loppuosa schoenoprasum tarkoittaa suunnilleen "kaislasipulia" tai "kaislapurjoa".