lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kylvän kaktuksia


  
 Ensin pohjustustyöt...



...ja lopuksi napakasti istuva kansi päälle. Päiväyskin olisi valmiina, mutta ei valitettavasti oikea. Siemeniä ei peitetty tällä kertaa.



En pidä kaktuksista, mutta nähtävästi kylvän niitä tänäkin vuonna. Viimevuotiset opuntiat ovat nyt lyijykynän paksuisia, epämiellyttävän käärmemäisiä lonkeroita. Olen edelleen utelias näkemään, mitä niistä seuraavaksi tulee. Nyt raejuustopurkkiin menneessä sekoituksessa ei ole opuntioita, vaan jotakin söpömpää. En odota suuria. Ohjeissa kehotetaan suihkuttamaan kylvös fungisidilla. En tiedä, onko Suomen markkinoilla mitään tarkoitukseen sopivaa tuotetta, joten jätän väliin. Harrastelijan on kovin vaikea arvata, miksi itäminen tai taimikasvatus milloinkin menee pieleen. Onneksi usein onnistuukin.

Siemenet toimitti Scampton Succulents. Edullisia, hieman harvinaisempia siemeniä harrastajalta, joka rahoittaa tuotoilla kasvihuoneidensa lämmitystä. Kaikki muutaman klikkauksen päässä, kuten niin suuri osa tämän maailman floorasta. On vaikea edes muistaa kunnolla aikaa, kun sunnuntaiharrastaja oli suomalaisten myymälöiden satunnaisen, ylihintaisen ja usein vanhentuneen siementarjonnan varassa.



Kauppilan taimikuvasto kolahti tällä viikolla postiluukusta. Tuotteet tulevat myyntiin ensi viikolla. Jälleen monenlaista kivaa tarjolla. Bambua tai viikunaa parvekkeelle? Tarjolla on myös mm. valikoima puupioneja, japaninvaahteroita ja vartettuja viiniköynnöksiä.

 
Selvitin vihdoin tämän kasvin täydellisen nimen: Laji on Oxalis triangularis, kolmiokäenkaali. (Jotkut kutsuvat kasvia onnenapilaksi, mikä ei ole kovin osuva nimivalinta: Eihän tässä ole kuin kolme lehdykkää.) Tämä vihreälehtinen (alapinnat purppuranpunaiset) ja valkokukkainen muunnos lienee lähinnä luonnonlajia. Nykyään suositumpi on kokonaan punalehtinen ja vaaleanpunakukkainen muunnos, josta ilmeisesti käytetään nimeä "Mijke". Viehättävä kasvi sekin, mutta rotevakasvuisena hieman suttuisen näköinen pehko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti