Kaktukset (Opuntia ficus-indica eli viikunaopuntia) pääsivät muuttamaan omiin pikku saviyksiöihinsä:
Varren ja juuren liittymäkohta on kaikilla taimilla onnettoman hutero, joskin viimeksi itänyt (kuvassa keskimmäinen) erottuu edukseen tanakkuudellaan. Nyt taimet on tuettu cocktailtikuilla, etteivät ne makaisi pitkin pituuttaan. [Ellei niiden sitten kuuluisi maata pitkin pituuttaan?] Jännittävää nähdä, miten ja milloin kasvutapa muuttuu opuntiamaiseksi. Tällä hetkellä nämä kävisivät käärmekaktuksen aluista, mikä ei synnytä erityisen positiivisia mielikuvia. Lapsuuteni alakoulusta saadusta pistokkaasta tunnollisesti kasvatettu käärmekaktus oli harvinaisen ruma, haiseva ja hankalasti käsiteltävä rohjake. Estottoman elinvoimaisen kasvin poistaminen elävien kirjoista on aina tuottanut minulle vaikeuksia, mutta lopulta siitäkin päästiin, tavalla tai toisella.
Löysin tänään kirjahyllystä pitkään hukassa olleen Eva Rönnblomin kirjan Kasvitarha ikkunalla. Kirjassa kasvatetaan huonekasveja kauppahedelmien siemenistä. Viikunaopuntiaa koskeva osuus on vaatimaton, ja mieleen tuleekin, ettei kirjoittaja ole onnistunut saamaan omia kylvöksiään itämään. Kirjasta selvisi myös, millainen toinen yleisesti saatavilla oleva kaktushedelmä, pitaija, on kasvina. Kuin ilmetty käärmekaktus! En kokeile.
(Postauksen otsikko tuo muuten elävästi mieleeni Tenavien Snoopyn liukuhihnalta lukemat Helen Sweetstoryn romaanit, joilla oli sellaisia vastustamattomia nimiä kuin "The Six Bunny-Wunnies Make Cookies", "The Six Bunny-Wunnies and the Female Veterinarian", "The Six Bunny-Wunnies Freak Out" ja niin edelleen. Nähtäväksi jää, kuinka monta postausta nämä kolme kaktusta vielä poikivat. Aiemmin olen kertonut ensimmäisen taimen itämisestä, oudoista kasvutavoista ja piikkien kehittymisestä. En itse asiassa pidä kaktuksista juuri lainkaan, mutta näissä nimenomaisissa epäkasveissa on jotain syvästi liikuttavaa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti