sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kevään ensimmäiset kukat


Kevään ensimmäinen kukka on tavattoman vaatimaton, mutta yhtä kaikki ensimmäinen. Käenkaali on lähtenyt kasvuun, ja lehtien mukana pintaan nousee jatkuvasti myös kukkavarsia. Tässä kohtaa kevättä pystyy yleensä jo päättelemään, mitkä huonekasvit ovat talven jäljiltä yhä hengissä. Tämä sinnikäs rikkaruoho ei toki ole missään vaiheessa ollut uhanalaisten listalla.



Komeampia kukkia kevättä piristämään. Tämä tuli postissa viime torstaina. Kolmen kupin teepannu sopii erinomaisesti yhden ihmisen ilta-annoksen hauduttamiseen. Käsityönä tehty japanilainen pannu on koristeltu sakura-aiheella. Hieman pramea esine, mutta kuten valurautapannuissa aina, tässäkin on tiettyä rosoisuutta.



Appelsiininkukat ovat erottamaton osa kevättä! Nämä ovat kyllä hieman huijausta, sillä kasvi on ostettu valmiiksi kukkivana. Tuoksu on ihana joka tapauksessa. Vanhat sitruspuuni kuolivat viime kesänä punkki-invaasioon. Kaupoissa on näkynyt jo ainakin oliivipuita, myrttejä, tuoksuköynnöksiä ja kamelioita. Myös siemenet ja kylvötarvikkeet on monessa paikassa laitettu esille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti