Auringon paluu lähenee

Talvipäivänseisaus on enää vajaan kuukauden päässä!

Sesongin ilot ovat niukkoja, ellei lukuun oteta joulusuklaavalikoimaa, joka on tietysti parhaimmillaan. Persimoniaika meni jo, ja siirapintarve on tyydytetty ensi syksyyn asti. Granaattiomenoita en ole vieläkään oppinut syömään. Ruusukaalit ovat edelleen herkullisia. 

Kauppojen joululahjatarjontaa, pyjamia, turkistohveleita, erikoisherkkuja ja ihanasti pakattua hemmottelukosmetiikkaa, kannattaa juuri nyt surutta hyödyntää oman mielialan kohottamiseen. Kerrankin oikein mitoitettu apu on välittömästi käden ulottuvilla.

Neuloo, purkaa

Toukokuun alun jälkeen mikään neuletyö ei ole edennyt alkua pitemmälle. Purkuun on päädytty viimeistään parin sentin kohdalla. Nyt valmistui kuitenkin yksi kokonainen säärystin. Parikin on jo puikoilla. Ehkä villasesonki on vihdoin palannut.

Säärystin, langanpää, mätsäävä tohveli ja Myyn muhkea takamus.

Huomasin, että H&M:lta saisi tarvikkeiden hinnalla huomattavan samanlaiset, puuterinroosat pitsineuleuleiset lämmittimet. No, eivät olleet 100 % merinoa sentään.

Haaremihousut

Kymmenisen vuotta pintamuodin marginaalissa eri muodoissa sinnitelleet haaremihousut jakavat mielipiteitä.

Minä en osaa ajatella haaremihousuja muotivaatteena. Pussimaiset housut ovat yksi ihmiskunnan perusvaatemalleista. Tällaisia housuja on käytetty vuosisatoja, ellei vuosituhansia, Intiassa ja Lähi-idässä. Thaimaassakin on oma versionsa, ns. kalastajanhousut. Perinteisissä kansanvaatteissa käytetyt kangasmäärät ovat kyllä usein epäkäytännöllisen runsaita.

Nämä housut on ommeltu Burdan kaavalla 7677. Lahkeeseen on lisätty 10 cm pituutta ja lahkeensuuta kurovat nyörit on jätetty pois, samoin vyö lenkkeineen. Kaavassa ei ollut työohjetta millään sopivalla kielellä (ohjeen saisi kyllä ilmeisesti ongittua netistä englanniksi), joten päädyin kehittämään oman käsitykseni vaatteen kokoamisesta. Burdalta on ylipäätäänkin turha odottaa sellaista harkittua nerokkuutta kuin Voguen kaavojen ompeluohjeissa, joten menetys ei ole suuri. Ihmetystä aiheuttaa myös kaoottinen tapa jättää kaavoihin kehnosti merkittyjä linjoja, jotka leikataan ilman saumanvaraa, kun pääsääntöisesti saumanvarat on lisättävä. Kangas on Eurokankaan palakangasta, mahdollisesti puuvillan ja polyesterin sekoitusta, ostettu harjoituskankaaksi viidellä eurolla.

 

Kaava muodostuu etu- ja takakappaleesta (10 ja 11) sekä sivukappaleesta (12). Sivukappale on leikattu kahdesta osasta, koska yläosan (4) on tarkoitus olla eri kangasta. Sinänsä tarpeeton yksityiskohta, mutta toisaalta poikkisauma auttaa hätäistä ompelijaa taskun (5) kohdistamisen kanssa. Vyötäröllä on leveä kuminauha sivukappaleen yläosassa, etu- ja takakappaleiden yläosa on huoliteltu muotokaitaleella (eivät näy kuvassa). Ei mikään perinteinen malli, vaan pintamuodin hengessä piirretty ja markkinoitu, mutta silti siedettävän yksinkertainen ja erittäin miellyttävä käytössä. Saumoihin rajautuvat taskut syntyvät kuin itsestään. Ilman saumuria tällaista saumamäärää on tosin ikävä huolitella. Vaikka haarasauma on alhaalla, housut eivät ole huomiotaherättävän omituiset, vaan näyttävät ensi silmäyksellä tavanomaisilta vajaamittaisilta väljähköiltä kangashousuilta. Ellei käyttäjä sitten seisoskele oletusarvoisesti jalat harallaan.

Miksi haaremihousut? Ne ovat mukavat, käytännölliset ja ennen muuta yksinkertaiset. Ne ovat osa ihmislajin kulttuuriperintöä, johon meillä kaikilla on oikeus, muodista riippumatta. Yllä olevan piirroksen mukaisesti housut on helppo kaavoittaa itsekin, koska tavanomaisten housujen kriittinen kohta, haarasauman kaari, joka pitäisi hyvän istuvuuden varmistamiseksi piirtää erikseen kunkin yksilöllisen anatomian mukaan, jää yksinkertaisesti kokonaan pois. Riittävän väljänä sama vaate sopii monen kokoiselle. Kokoa voi säätää yksinkertaisesti vaikkapa vain lisäämällä senttejä suoran sivukappaleen leveyteen. Kangasta menee hukkaan jonkin verran enemmän kuin täysin suoralinjaisista kappaleista muodostuvissa housuissa, mutta ei kohtuuttomasti. Pussimaisuus ei rajoita liikkumista, joskaan kovin akrobaattiseen liikuntaan näitä ei voi suositella. Jos haara pudotetaan nilkkoihin, kompastuminen lienee jonkinlainen riski, mutta maltillisemmassa mallissa tätä huolta ei ole.

Minulla on myös tämä Issey Miyaken kaava kauniisti tyyliteltyihin haaremihousuihin vuodelta 1999. Vyötäröratkaisu on hieman monimutkainen, enkä ole varma sen toimivuudesta. Kaava odottaa toistaiseksi ompelijan pienentymistä oikeaan kokoon.

Loppukesän eläinmaailma on hämmästyttänyt. Joka paikassa, asfaltilla ja hiekkateillä, loikkii päättömästi noin kahden sentin mittaisia sammakoita. Ilmeisesti tämä on se mitta, johon sammakko ensimmäisenä vuotenaan kasvaa. Elokuussa lähiseutu on ollut täynnä meluisia lehtohepokatteja, joita ei täällä ole kuulunut koskaan aiemmin. Läntisen tuulahduksen toivat myös tienposkesta löytyneet viinitarhakotilot. Merkillistä.

Villiä & viljeltyä

Lähiö kukkii. Passiflora violacea "Victoria" kerrostalon parvekkeella.

Villiä palsternakkaa kasvaa kaikkialla Helsingin rannoilla ja joutomailla.

Komean punaista suolaheinää merenrannalla.

Pieni päärynänalku Annalan puutarhassa.

Iisoppia aidanteena Annalassa.

Maailman paras kirsikkatäytekakku

Tästä Valion reseptivihosta 90-luvulla poimitusta kakkureseptistä on tullut perhepiirissä klassikko. Pohja on onnistuessaan kuohkea ja miellyttävän vahvasti suklainen. Kahvilla kostuttaminen antaa oman pikantin lisänsä makuun. Ranskankermaa ja kermavaahtoa sisältävä täyte on tuhti, mutta happamuuden ansiosta raikas. Ja tuoreet kirsikat tekevät kakusta sesonkiherkun, joka ei ole toteutettavissa milloin tahansa. Täyteläinen, raikas, hienostunut, puhtaita makuja yhteen tuova kokonaisuus.

Kirsikkatarhan kakku

Pohja
4    munaa
1 1/2 dl    sokeria
1 dl     vehnäjauhoja
1 tl    leivinjauhetta
1/2 dl    perunajauhoja
1 dl    kaakaojauhetta
1 dl    suklaarouhetta

Kostutus
1 1/2 dl    sokeroitua, vahvaa kahvia

Täyte
1 prk     ranskankermaa
2 dl    kuohukermaa
1/2 dl     sokeria
2 rkl    vanilliinisokeria
3 dl    hienonnettuja kirsikoita

Kuorrutus
2 dl    kuohukermaa
1 rkl    vanilliinisokeria

Koristeluun 

kirsikoita

suklaarouhetta

Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi vaahdon joukkoon. Lisää suklaarouhe. Sekoita varoen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 2,5 litran vuokaan. Paista 200 asteessa noin 25 min. Kumoa hieman jäähtyneenä. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta pohjat. Vaahdota ranskankerma ja lisää sokerit joukkoon. Vaahdota kerma ja yhdistä vaahdot. Laita kerrosten väliin täytettä ja hienonnettuja kirsikoita.

Kuorruta kakku maustetulla kermavaahdolla ja koristele kirsikoilla ja suklaarouheella.

Kakusta on vuosien varrella tallentunut vain yksi kuva:

Kun maku on täydellinen, ulkonäkö on sivuseikka. Tai itse asiassa boheemi on parempi. Tunnen vastenmielisyyttä askarrellun näköisiä kakkuja kohtaan. Ruuan ei tarvitse näyttää omin sormin näperretyltä.

Harmia harmiosta

Kuinka vaikeaa voi olla harmion tunnistaminen perinteisen kasvion avulla? Vaikeaa! Jos onnistuukin arvaamaan, että kyse on ristikukkaisesta, oikean kasvin löytäminen lukuisten aneemisten piirroshahmojen joukosta on edelleen hankalaa. Harmiohan on varsin näyttävä, etenkin kasvaessaan runsaana. Huomio kiinnittyy ensikohtaamisella kauniiseen, tiheän pallomaiseen kukintoon, kun taas mitättömät lidut ja vaatimattomat lehdet jäävät huomaamatta. Kasvion piirros puolestaan kertoo lähinnä kasvin kasvutavasta. Täysvalkoiset kukat tuskin erottuvat sivulta. Piirroksen tekijän ja kasvin ensi kertaa kohdanneen näkökulma kasviin on aivan toinen.

Luontoportin kasvintunnistuskone on varsin näppärä silloin, kun luonnossa nähdystä kasvista on jäänyt mieleen ensisijaisesti kukinnon väri ja muoto. Käyttö ei edellytä kasvitieteellisen sanaston hallintaa. Sieltä harmiokin löytyi. Monipuoliset valokuvat kukinnan eri vaiheista ja kasvin vaihtelevista muodoista ovat korvaamattomia, ja niitähän netistä löytyy, kun tunnistus on tarkentunut muutamaan mahdolliseen lajiin.

Perinteisillä kasvioilla on joka tapauksessa paikkansa. Kirjamuotoinen kasvio on paras tapa tutustua kasvikuntaan heimo tai suku kerrallaan, mikä helpottaa kasvien tunnistusta suuresti. Tasalaatuisten, saman taiteilijan piirroskuvien avulla on helppo verrata kasvien yhteyksiä ja eroja.

Minulla on käytössä kolme kasviota:

Näissä kaikissa on perinteiset piirroskuvat. Alimmaisessa, Mossberg & Stenbergin kasviossa on parhaat ja selkeimmät piirrokset. Toisaalta yli 900-sivuinen kirja on raskas käsitellä ja sisältää paljon kasveja, joita Suomessa ei esiinny lainkaan.

Viime päivinä tunnistettuja lähiympäristön kasveja:

Metsänätkelmä. Yllättävän näyttävä ruusunpunainen kukka, tuoksuherneen lähisukulainen. Tämä yksilö kasvaa radanvarressa, verkkoaita kiipeilytukenaan.

Valkoailakki ja ahdekaunokki. Kotiin tuotuja näytteitä. Taustalla retkottaa mahdollisesti tarharaunioyrtti.

Jänönsalaatti. Vaatimaton mutta luonnossa erottuva kasvi, yksi lukuisista keltakukkaisista sikurikasveista. Lehti muistuttaa melko lailla rucolaa. Kasvit eivät ole kuitenkaan sukulaisia.

Karhun ystävällinen katse

Vai onko se surullinen? Alistunut?

Korkeasaari on täynnä sopeutujia. 

Häkkeihin suljettujen eläinten lisäksi saaren valtava luonnonvarainen lintukanta on sopeutunut eläintarhan omalaatuisiin olosuhteisiin. Sadat naakat, varikset, harakat, hanhet, lokit, meriharakat ja varpuset hyödyntävät estottomasti eläinten ruokinta-astioiden sisältöä ja pyrkivät osingolle turistien eväistä. Kilpailu on kovaa, mutta linnut näyttävät suorastaan nauttivan yleisestä hälinästä ja tungoksesta. Osa kävijöistä sortuu tietysti ruokkimaan lintuja. Minä en voinut vastustaa kerjäävän naakan valpasta ja älykästä katsetta. Naakat tuovat mieleeni vain positiivisia asioita. Nobelisti Konrad Lorenzin täsmällisyydellä & lämmöllä tehdyt tutkimukset. Kirkontornit. Keskiaikaisten kaupunkien ikivanhat naakkayhteisöt. Wikipedia kertoo, että ihmisiin tottunut naakka reagoi ihmisen silmien liikkeeseen ja tietää, milloin sitä katsotaan. Kerjäävä naakka on kuin koira. Se seuraa tarkasti makupalaa pitelevän käden liikettä, ennakoi ja sieppaa palasen ketterästi ilmasta, siipien varaan hypähtämällä. Katsekontakti on intensiivinen ja inhimillinen. Monet eläimet vaikuttavat poissaolevilta ja älyttömiltä, koska ne eivät katso ihmistä. Katsomisen kulttuuri luo erityisen siteen ihmisen ja linnun välille. Ruokkimani naakka talletti leivänmurut nokkaansa niitä nielemättä. Oliko sillä poikanen ruokittavana?

Siipipähkinä tiikerihäkin vierellä.

Myös sadat epätavalliset ja eksoottiset kasvit ovat sopeutuneet saaren olosuhteisiin. Korkeasaaressa on 90-luvulta alkaen kiinnitetty erityistä huomiota kasvillisuuden suunnitteluun ja lajirunsauden vaalimiseen. Kissalaaksossa kasvaa kukoistavia siipi- ja jalopähkinöitä. Kiinanlaikkuköynnökset, kärhöt ja kuusamat peittävät häkkejä. Aasialaiset kasvit tuovat tuulahduksen kissapetojen alkuperäisiltä kotiseuduilta. Ympäri saarta on harvinaisia puita, runsaita kukkaketoja ja huolella sommiteltuja istutuksia. Olisin kaivannut nimilappuja edes puuvartisille kasveille. Lappuja huomasin vain Africasia-talon sademetsäkasveissa.

Alppivuohi tietää, mikä auttaa kutinaan.

Korkeasaaren varsinaiset nähtävyydet, häkitetyt eläimet, ovat pysyneet varsin samankaltaisina koko elinikäni. Sorkkaeläinten lajit vaihtuvat huomaamatta toisiin samanlaisiin. Toisinaan lajin nimeä muutetaan. Alppikauris on vaihdettu alppivuoheksi, ja vuohiltahan ne kieltämättä näyttävät. Yllättävä uutuus olivat jättikokoiset kilpikonnat, joita makoili sekä ulkona että sisällä. Nämä ovat kaiketikin tulleet eläintarhaan aivan viime vuosina. Pesukarhut ovat ilmeisesti vasta tulossa. Häkki oli valmis, mutta asukkaita ei näkynyt. Ainoa laji, jonka miettimättä huomasin kadonneen, oli seepra.

Riikinkukko elämän alkutaipaleella. Vielä ei ole nilkkakorujen aika.