Maatuska taskussa

Lomaompelus: Valkoinen pellavatunika, jonka rintataskussa on pieni ristipistoilla kirjottu maatuska. Kangas on Eurokankaan palapuolen "pellavasekoitetta", tosin tämä tuntuisi olevan ihan täyttä pellavaa. ("Pellavasekoite"-laarin sisällön laatu vaihtelee huimasti.) Kaava on Burdan 8501 modifioituna useasta kohtaa. Kivasti istuva perusyläosa, tosin nuo repsottamaan jätetyt etuhalkion reunat eivät oikein toimi. Etusauman saumanvarat on huoliteltu väärin langoitetulla (tai kiristetyllä) saumurilla. Muut saumat on ommeltu pussiin.

Maatuska on aiemmin esitellystä ranskalaisesta ristipistokirjasta, toiseksi pienin malli neljän maatuskan sarjasta. Työ on tehty aida-kankaan avulla tunikan pellavalle. Aida on purettu pois lanka kerrallaan, kun kuva on valmis. Ilmeisesti tähän kirjontatyyliin on erikoiskangastakin (ns. waste canvas), mutta purkaminen sujuu hyvin tavallisella aidallakin. Kirjontajälki on suttuisenpuoleista (en ole tehnyt ristipistoja kaiketi 20 vuoteen, ja silloinkin vain yhden tyynynpäällisen verran), mutta käsityö saa näyttää käsityöltä. Toivotaan, ettei tuo muliinilanka päästä väriä pesuissa. Coats on kaiketi ihan kelpo valmistaja, vaikka tämä lanka onkin peräisin siitä Stockan hullujen päivien säästöpakkauksesta. Väsyneenä summittaisesti saksitun taskun muoto ei ole maailman elegantein: reunataite saisi ainakin olla leveämpi. Tunikan hihansuut ja pääntie on huoliteltu käsin kiinnitetyllä vinokaitaleella. Ne näyttävät vähän liiankin käsityöltä, kun kyse on kuitenkin käyttövaatteesta.

Kielot ovat jälleen täällä! Kielon tuoksu ei ole ykkössuosikkini, mutta kerran vuodessa se jaksaa viehättää. Realistista kielohajuvettä kaipaavalle suosittelen Guerlainin Aqua Allegoria -sarjan Lilia Bellaa. Tuoksu ei ole enää tuotannossa, mutta käyttökelpoisen pullon voi löytää kirpputorilta tai netistä. Minulla on tuoksua miniatyyripullollinen, ja sen realistisuus ihastuttaa aina kun pullon avaa.

Hollinghurstin lumoissa

[Arvostelu sairasvuodelukemisesta]

Alan Hollinghurstin The Spell (1998) on kirjailijan tuotannon kevyimmästä päästä.

Kuten Hollinghurstin romaaneissa aina, kirjan nimellä on useita merkityksiä ja erilaisia kytköksiä tarinaan. The Spellissä ollaan seksin, rakkauden ja huumeiden lumoissa 90-luvun Lontoon homoklubeilla ja Dorsetin uneliaalla maaseudulla. Kirja kuvaa neljän miehen seksi- ja rakkaussuhteita, toisiinsa ja muihin miehiin. Robin on miehistä vanhin, nelikymppinen arkkitehti, taiteita arvostava romantikko, joka olisi jo valmis asettumaan aloilleen ja nauttimaan seesteisestä elämästä maaseudun rauhassa. Hän yrittää suhdetta Justinin kanssa, joka on juuri jättänyt Alexin. Justin ja Alex ovat molemmat päälle kolmikymppisiä, mutta siinä missä kiltti ja huolehtiva Alex olisi halukas vakiintumaan, helposti kyllästyvä Justin odottaa yhä elämän alkamista; ja se tuntuukin tapahtuvan, kun näyttelijän uraa veltosti yritellyt ja alkoholisoitunut Justin saa huomattavan perinnön. Danny on puolestaan Robinin kaksikymppinen poika, Lontoon huumehöyryisten klubien pintaliitäjä, joka on lyhyen aikaa suhteessa Alexin kanssa ja särkee tämän sydämen.

Kaikki neljä miestä ovat homoja. Homous ja homojen elämä 1900-luvun Britanniassa on Alan Hollinghurstin vakioteema, ellei peräti ainoa teema. Hollinghurst on häpeilemättömän yksiselitteisesti homokirjailija, sanan joka merkityksessä. Hän kirjoittaa homoista tavalla, joka saa ulkopuolisen lukijan pohtimaan, mikä hänen kuvaamassaan maailmassa on totta ja mikä puhdasta fantasiaa. Hollinghurstin maailmassa heterot ovat marginaalissa. Useimmiten he ovat tylsiä, banaaleja hahmoja, jotka vilahtavat kuvassa ja poistuvat sitten maisemaa pilaamasta. The Spellin Danny tuntee rannalla heterojen kosiskelumenoja seuratessaan itsensä etuoikeutetuksi: hän on sentään edes hieman kehittyneempi ihminen. 90-luvun Lontoossa homo ei ole osaton eikä ulkopuolinen. Kauniita, haluttavia ja halukkaita nuorukaisia on määrättömästi, ja tyylejä ja kansallisuuksia, joihin Hollinghurst pinnallisuuden leimaa uhmaten aina kiinnittää runsaasti huomiota, on tarjolla joka makuun. Kaikki ovat saatavissa, ainakin pariksi tunniksi, tai edes muutamaksi kiihkeäksi minuutiksi miestenhuoneessa tai puiston hämärässä nurkassa.

Hollinghurstin esikoisromaanissa The Swimming Pool Library (1988) eletään miesten kerhoissa: Kuntosalilla, jonka suihkuhuoneessa miehet arvioivat toistensa genitaaleja, ja eksklusiivisilla klubeilla, joissa vanhemman polven homot vaalivat keskinäisiä suhteitaan ja lojaalisuuksiaan. Nuoruus on valttia rakkaudessa, mutta tosi ystävyys kestää aikaa. Naislukijaa naisten lähes täydellinen poissaolo hämmentää. (Hollinghurst osaa kyllä kuvata myös naisia; romaanin The Stranger’s Child nuori Daphne on täysin uskottava hahmo.) The Spellissä heteroiden dominoima tosimaailma on lähempänä, mutta se suljetaan vaivattomasti pois mielestä ja silmistä. Olipa Hollinghurstin kuvaama homokulttuuri totta tai fantasiaa, se ei kaunistele eikä mielistele. Hollinghurstin homot ovat äärimmäisen seksuaalisia olentoja, eivätkä he yleensä näe mitään syytä olla toimimatta himojensa mukaan. Seksuaalista uskollisuutta ei pyydetä eikä tarjota. Tässä The Spell asettaa sukupolvet jossain määrin vastakkain. Kirjan vanhemmat miehet ovat sitoutumishaluisia, vahvasti tuntevia ja parisuhdekeskeisiä, kun taas itseriittoiset nuoret haluavat ensisijaisesti pitää hauskaa. Hollinghurst ei koskaan moralisoi nuoruuden kokeilunhalua ja kiittämättömyyttä, mutta osoittaa samalla, miten ihminen oppii, sikäli kuin on oppiakseen.

Hollinghurst on tunnetusti estoton seksikohtauksien kuvaaja, mutta seksi ei ole The Spellissä itsetarkoituksellisen roisia, eikä se myöskään ole eroottista viihdettä. Pikemminkin kuvailu on toteavaa, pienten suorasukaisten yksityiskohtien kautta merkityksiä ja tunteita paljastavaa. Tarina etenee vuoroin kunkin neljän miehen näkökulmasta, ja miesten tunnekokemusten erilaisuus tuntuu välillä turhankin jyrkältä, suorastaan keinotekoiselta. Robin ja Alex ovat omilla aloillaan menestyviä ammattilaisia, mutta näemme romaanissa vain heidän rakkauden ja läheisyyden kaipuunsa ja siitä seuraavat sydänsurut. Danny on poukkoileva huumeiden viihdekäyttäjä, nuoruudessaan ja itseriittoisuudessaan etäiseksi jäävä hahmo, kun taas Justin on suoranaisen häijy, häkellyttävän itsekeskeinen ja julma vastuun pakoilija, joka kuitenkin on muiden miesten silmissä täysin vastustamaton. Kuvaus on samalla kertaa tavattoman ohut ja yksityiskohdissa tarkkanäköinen. Hahmon sisäinen elämä ja viehätysvoima jää lukijalle arvoitukseksi.

The Spellin kieli on tyylitaituri Hollinghurstin asteikolla kevyttä, suorastaan viihteellistä. Tarina etenee ja vetää helppolukuisena mukaansa, mutta suuri draaman kaari puuttuu. Ei Hollinghurstin parhaita teoksia, mutta sopivaa luettavaa silloin, kun keskittymiskyky ei ole aivan parhaimmillaan.

[Lisäys: Huomasin juuri, että The Stranger's Child on tulossa syksyllä suomeksi Otavalta nimellä Vieraan lapsi. Tämä on ensimmäinen Hollinghurst-suomennos. Raskassoutuinen, vähäseksinen ja hieman epätasainen suurromaani -- saapa nähdä miten suomenkieliset lukijat tälle lämpenevät.]

Potilaspaketti

Mitä sairaalaan otetaan mukaan...

Kirjat. Sopiva valikoima luettavaa erilaisille keskittymistasoille.

Käsityö. Käsityön on syytä olla riittävän helppo ja pienikokoinen. Virkkaus on vähemmän riskialtista kuin neulominen. Malli kannattaa opetella kunnolla ulkoa etukäteen, jolloin työskentely onnistuu pikku tokkurassakin.

Omat sukat. Mieluiten itse neulotut ja sesongin väreihin sointuvat.

Suklaa ja pastillit. Näitä ei kuitenkaan tarjoilla talon puolesta. Suklaissa on syytä olla riittävästi valikoimaa. Pastillit ovat tarpeen intubaation jälkeiseen käheyteen.

... Ja mitä sairaalasta saa mukaan:
 

 Valikoiman ammattilaistasoisia muumiointitarpeita...

... setin eri puolille kehoa unohtuneita antureita...

 ... sekä ikioman anatomisen rakennussarjan!

Viimeinen magnoliankukka

Viikin Arboretumin magnoliassa oli vielä muutama kukka jäljellä, nekin kovasti kärsineitä, tuulen ja sateen riepottelemia. Kukinta lienee ollut parhaimmillaan noin viikko sitten. Puu on komea näky täydessä kukassa, kuin joku olisi käynyt ripustamassa kopallisen nenäliinoja kuivumaan keskelle suomalaista metsää.

Yliopiston karja on päässyt ulos. Nämä ovat nuorkarjaa, liekö tuolla sekaisin hiehoja ja sonneja. Huomaa oikeanpuoleisen tyypin nenäkoru. Korun tarkoitus on kuulemma estää kaverien utareiden imeskely, jota nuoret naudat toisinaan harrastavat. Imeskely levittää utareinfektioita.

Tämä oli kauniin värinen yksilö. Liekö jotain erikoisempaa rotua?

Nuoret naudat tulevat vielä uteliaina kurkistelemaan ohikulkijoita. Ulkoilijoiden koirat kiinnostivat kovasti.

Chiliä ja sitruunaruohoa

Sitruunaruoho lienee tullut tiensä päähän. Maaliskuussa juurrutettu verso on kasvanut pituutta, mutta uusia versoja ei ole kehittynyt. Tyvi on pehmeä, juuristo huonosti kehittynyt. Juurtuminen tapahtui helposti vesilasissa, mutta sen jälkeinen kehitys on ollut pettymys. 

Ensimmäinen chili on kasvattamassa nuppuja. Huomattava saavutus pikkuruisessa vefissä kituuttavalta taimelta. Tänä vuonna chilin taimia oli yksinkertaisesti liikaa, eivätkä ne ole saaneet arvoistaan kohtelua. Taimet ovat kalpeita ja kitukasvuisia. Ylikansoitetuilla ikkunalaudalla on ollut vihannespunkkeja, joskaan en ole huomannut niitä chileissä. Siirto isompaan ruukkuun olisi pitänyt tehdä jo ennen kuin entinen täyttyy juurista. Peli ei kuitenkaan ole menetetty. Kasvit saattavat piristyä päästessään isoissa ruukuissa parvekkeelle, eivätkä taimivaiheen huonot kokemukset välttämättä heikennä satoa.

Saumatrauma ja ratkaisuja

Miten kotiompelija saa vaatteisiin siistit saumat? Siksak on rumaa ja ryhditöntä. Kotisaumuri ei ole teollisuuskoneiden veroinen. Ja kuka ostaa siihen täyden setin täsmälleen oikean värisiä lankoja ommellakseen esimerkiksi yhden T-paidan? 20 vuoden saumaneuroosin tuloksena minulle on kehittynyt jonkinlainen setti perusratkaisuja, tosin joka paikkaan nekään eivät sovi. Analyysin kohteena polvipituiset, pitsikoristeiset pyjamahousut, jotka ompelin kesän kunniaksi. Kangas on Eurokankaan paitapalaa, mahdollisesti sekoitus puuvillaa, viskoosia ja pellavaa.

Lahkeiden suora sisäsauma on tehty pussiin (ulkosivusaumaa ei tässä mallissa ole). Tätä kutsutaan myös ranskalaiseksi saumaksi tai edestakaissaumaksi. Leikkaan yleensä 15 mm:n saumanvarat (Voguen kaavoilla ompelun perintöä!), joten pussisaumassa ensimmäinen ommel on 9 mm:n päässä reunasta ja toisen sauman leveys on 6 mm. Nämä leveydet eivät toteudu ihan millilleen, eikä ole tarviskaan. Saumojen välillä reuna leikataan kapeammaksi ja saumanvarat silitetään auki.

Kaarevan haarasauman ompeleminen pussiin on vaikeaa (vielä vaikeampaa on korkean hihanpyöriön pussittaminen). Ompelen sen sijaan tavallisen 15 mm:n sauman ja käännän saumanvarat vastakkain sisään, neulaan ja ompelen kiinni. Tämä on siis eräänlainen jälkikäteinen pussisauma. Ompelun voi tehdä koneella tai vaikeissa tapauksissa käsin. Tästä ei leikata mitään pois, joten sauma on pussisaumaa hieman vahvempi, mikä on haarasaumassa paikallaan.

Kuminauhakuja on ommeltu kokonaan käsin. En ole löytänyt siistimpää ratkaisua. Käsinompelu saa näyttää käsityöltä, joten hieman suttuiset pistot eivät haittaa minua, toisin kuin suttuinen koneommel. Kuminauha kääritään kankaan reunan sisään ja kääre ommellaan kiinni. Ommel ei saa mennä kuminauhan läpi, vaan kuminauhan täytyy päästä liikkumaan kujassa.

Lahkeensuut on tikattu koneella, vaikka helman tikkaaminen käsin ei olisi ollut mahdottoman suuri vaiva tällaisessa kankaassa. Pitsi on kiinnitetty käsin luotospistoilla. Tässäkin käsityön jälki saa näkyä.

Yhden värin ristipistoja

Jälleen kirjontakirja, josta pidin kovasti, vaikka en neulaan vielä tarttunutkaan. Kirjo punaista, valkoista, sinistä on alkujaan ranskalainen mallikirja, onhan väritkin lainattu ranskanlipusta. Suomentajalle ei kirjassa ole ollut työtä paria kirjontatekniikkaa esittelevää sivua enempää, mutta tuskinpa kirja olisi löytänyt tietään Suomen kirjastoihin, ellei sitä olisi suomeksi julkaistu. Kirjassa on runsaalta tuntuvat 175 sivua; ajan hengen mukaisesti isoja sisustuskuvia on paljon, mutta ei malleissakaan ole säästelty. Kaikki kirjonnat tehdään yhdellä värillä. Valkoisen puolella on tosin venytetty pellavan ja beigen sävyjen puolelle. Suurin osa malleista on ristipistoille, mutta joitain muitakin yksinkertaisia pistoja on käytetty.

Maatuskoita lautasliinassa.

Kirjan mallit ovat yhtä aikaa sovinnaisen perinteisiä ja viehättävän moderneja. Tuttujen kukkien, lintujen ja monogrammien ohella kirjottavaksi on tarjolla arkisia esineitä hakaneuloista ja paperinukeista aurinkotuoleihin ja myrskylyhtyihin. Teemoina on ajan sisustustrendeihin sopivasti romantiikkaa, nostalgiaa ja meriaiheita. Runsas kuvitus esittelee mahdollisuuksia ristipistojen käyttöön sisustustekstiileissä ja vaatteissa.

Ristipistoilla kirjottu tyynyliinapitsi.

Suurin osa malleista on pienikokoisia, ja yhdellä värillä työskentely epäilemättä jouduttaa työtä entisestään. Tähän kirjaan uskaltaa aloittelijakin tarttua. Itse asiassa kirjan ensimmäinen työ onkin merkkausliina, jonka mallikirjaimet ommellaan tarkoituksella vinoiksi harakanvarpaiksi.