Pesusienen varhaislapsuus

Tästä se lähtee. Pesusienikurkut (Luffa aegyptiaca) ovat itäneet. Kasvi on trooppinen, rotevahko köynnös, jolla on keltaiset kukat. Hedelmät muistuttavat kurkkua ja ovat nuorena syötäviä. Syötäväksi tarkoitettua tuoretta luffaa näkee toisinaan myynnissä Helsingin etnisissä kaupoissa. Vanhemmiten hedelmän sisus muodostaa sitkeäkuituisen rangan, jota käytetään pesusienenä. Luffasta saatava pesusieni on karkeahko ja kestää rajuakin kuurauskäyttöä, toisin kuin merestä nostettavat pehmeät pesusienet. Puhdistettu luffan ranka kelpaa pesusieneksi sellaisenaan, tai se voidaan paloitella pienemmiksi palasiksi. Kaupoissa näkee myös erilaisia useammasta materiaalista valmistettuja pesimiä, joiden pinta on luffaa.

Edellinen kasvatusyritykseni ei johtanut hedelmäsatoon. Nyt kokeilen uudelleen lasitetulla parvekkeella. Luffa viihtyy erinomaisesti ainakin Helsingin kasvitieteellisen puutarhan kuumassa ja kosteassa kasvihuoneessa. Puutarhalla onkin joinain vuosina myyty talon omaa pesusienisatoa.

Kirjontaa Japanista

Pikainen muistiinpanopostaus kirjasta, joka palaa tänään kirjastoon. Julia D. Grayn Traditional Japanese Embroidery on aloittelijan opas silkkilangalla tehtävään perinnekirjontaan, jonka aiheet ovat äärijapanilaisia: luumunkukkia, bambunlehtiä, perhosia, kamelioita ja iiriksiä. Laji näyttää kohtalaisen vaativalta, jos se tehdään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kangas pingotetaan omilla jaloilla seisovaan kirjontakehykseen, jonka tosiharrastaja joutunee nikkaroimaan itse. Lanka on puhdasta silkkiä, nähtävästi jokseenkin kierteetöntä; en ole tällaista koskaan nähnyt Suomen kaupoissa, mutta tilaamalla löytyy varmasti Japania lähempääkin. Pistot näyttävät olevan lähinnä laakapistoja, joilla kuvio peitetään satiinimaisen tasaisesti. Tehosteena käytetään kultaa ja hopeaa. Sikäli kuin ymmmärsin, metallilangat kiinnitetään kankaaseen ohuella silkkilangalla eikä niitä viedä kankaan läpi. Pieteetillä toteutettuna nämä kirjonnat ovat taideteoksia ja sopivat kaiketi lähinnä juhlatekstiileihin tai seinävaatteisiin, jo siksikin että pistot ovat epäkäytännöllisen pitkiä. Viehättävän yksinkertaiset kirjonta-aiheet voisivat kyllä toimia myös kiiltävästä viskoosi- tai puuvillalangasta ommeltuna arkisemmassakin käytössä. Japanilainen estetiikka on kestotrendi, ja tällä vuosituhannella se on näkynyt vahvasti myös käsitöissä. Plussaa kirjan kierreselästä, jota soisi näkevän enemmänkin käsityökirjoissa.

Versonvihreät kevätsukat

Malli: Judy Sumnerin Kimono.

Lanka: TeeTee Helmi, väri 189.

Puikot: KnitPro Symphonie Cubics sukkapuikot 2,5 mm.

Toiset sukat tällä mallilla syntyivät jo rutiinilla. Puikkoina tutut KnitPron neliskanttiset sukkapuikot, joiden ansioluettelossa nämä ovat jo viides sukkapari. Lankana on Tekstiiliteollisuuden Helmi, joka on 100 % merinovillaa. Helmi on ohuehko, laadukkaanoloinen, konepestävä lanka, vyötteen mukaan valmistettu Italiassa. Tällaisesta langasta saa suurenmoisen tasaista sileää neuletta. Väri on versonvihreä, selvästi vahvempi ja makeampi kuin kuvissa. Ehkä hieman turhankin voimakas väri minun makuuni, mutta en löytänyt kiireessä parempaakaan sävyä keväisiin oleskelusukkiin. Kimonon mehevä köynnösaihe pääsee joka tapauksessa oikeuksiinsa tässä värissä.

Varrensuun käänteen ompelu onnistui paremmin tällä kertaa, kun käytin apuna nuppineuloja. Neuloilla kiinnitettyä varrrensuuta on helppo venyttää tasaisesti äärimittaan ommellessa, jolloin ommel jää riittävän löysäksi. Toinen vaihtoehto olisi tietysti neuloa käänne paikalleen, mutta tämä vaatii, että silmukat luodaan tilapäisaloituksella. Sekatekniikoiden ystävänä pidän enemmän ompelusta.

Varren vihreä pitsineule toi elävästi mieleen teininä aloittamani neulepuseron, joka ei koskaan valmistunut. Ohje lienee ollut vuoden 1994 Suuressa Käsityölehdessä, jossa oli tarjolla neulepuseroita "Intian mausteväreissä". Olisikohan vaaleanvihreä, puuvillalangasta neulottu lyhyt pusero edustanut maustevalikoimassa laakeria. (Laakeri ei toki ole vaaleanvihreä, ellei sitten puhuta aivan vastasyntyneistä lehdistä; alakuvassa oikealla näkyy muuten laakeripuska.) Puseron helmassa oli muistaakseni rivi virkattuja spiraaleja, mutta en koskaan päässyt sinne asti.

Kaktukset kasvavat

Helmikuussa kylvetyt opuntiat näyttävät nyt tältä. Ensimmäiseksi itäneen tunnistaa jo kaktukseksi. Valitettavasti juurenniska on kuitenkin hutera, ja kehitys on ollut hidasta. Olisiko syntyminen helmikuun harmauteen ollut liian kova shokki. Myöhemmin itänyt kaksoistaimi on kehittynyt nopeammin ja kasvattaa sekin jo piikkejä. Opuntian piikit ovat pirulliset, pehmeät, helposti irtoavat ja ihon sisään työntyvät. Siksi myös kaktusviikunoita on syytä käsitellä hansikkaat kädessä. Ruukkuun on valitettavasti ilmestynyt myös juoksujalkainen, yksi luonnon iljettävimmistä luomuksista.

Nyt niitä taas saa

Nimittäin luonnonkukkia, tai vähintäänkin villiintyneitä kukkia, maljakkoon. Skilloja, lumikelloja, leskenlehtiä, vuokkoja, jopa harhautuneita krookuksia, saatavissa kaupunkimetsistä ja lähiympäristön tonttien hämäriltä rajamailta. Pikkumaljakkona Kaj Franckin Sointu-sarjan pienempi kermakko.

Muistoja teinivuosilta

Feresi jostain 20 vuoden takaa. Tehty ihan oikean feresin mallilla (ei tosin kaikkein runsaslaskoksisimman), mutta tämä ei ole tanhuasu vaan intianpuuvillainen käyttövaate. Pituutta tummanvioletilla koltulla on melkein lattiaan asti. Takakappaleen kirjonta on nähtävästi toteutettu intianbasaarin hengessä, paljeteilla, kultalangalla ja pikkuhelmillä. Kanttinauhat on leikattu lankasuoraan, vinonauha tuntui tuolloin tarpeettomalta hifistelyltä ja kankaan tuhlaukselta. Tätä on käytetty mm. vartalonmyötäisten trikoopaitojen kanssa. Muodoton ja mukava liivihame moneen menoon. Hihattoman topin kanssa pitkä feresi sopii rennoksi kesämekoksi. Kun perinteitä kerran rikotaan, etupuolelle voisi lisätä vielä reilunkokoiset paikkataskut. Asuun ei kuulu esiliinaa! 

Kalpeaa kevättä

Jääkaapista kukkaruukkuun. Kalpeaakin kalpeampaa. Tämä on sinisarja, jolla on ihastuttava tieteellinen nimi, Agapanthus, rakkauskukka. Myös englanninkielinen nimi "Lily of the Nile" herättää runollisia mielikuvia. Kasvi on itse asiassa kotoisin Etelä-Afrikasta, mutta yhdistyy pikemminkin vanhan Euroopan herraskartanoiden puutarhoihin kuin eksoottisiin maihin. En ole koskaan kasvattanut sinisarjaa, enkä tiedä mitä tältä aneemiselta mutta selkeää kasvutahtoa osoittavalta juurakonpalalta voi odottaa.

Puikoillakin on vihreää, mutta ei niin kalpeaa kuin punertavaa tiikkipöytää vasten räpsäisty kuva antaa ymmärtää. Lanka on puhdasta merinoa, keinokuitusekoitukset eivät innosta enää tässä kohtaa kevättä.