Täällä taas

Sirahvi Sohvi.

Raskauspahoinvoinnista alkanut blogitauko on venynyt pitkänpuoleiseksi, mutta uusia käsitöitä on luvassa päivänä minä hyvänsä!

Morris ja kaverit

Ompelukone on viettänyt kuuman kesän kaapissa, mutta kangasvarasto on karttunut jonkin verran.

Eilen otin Eurokankaasta mukaan reilun kilon verran Sandersonin Honeysuckle-sisustuskangasta. Noin neljän metrin hyvälaatuinen pala maksoi 31 euroa. Näiden kankaiden normaalihinnat taitavat lähteä 40 eurosta / metri, joten palaa oli vaikea vastustaa. Kuosi on William Morrisin yhtiön tuotantoa ja muistuttaa suosittua Fruit-kuosia: runsaat kukat ja lehdet kiemurtelevat kermankeltaisella taustalla. Suunnittelija on Williamin tytär May Morris, vuonna 1883. Huomattavan yksinkertainen kuosi ei ehkä yllä ihan mestarin itsensä tasolle, mutta varsin viehättävä ja käyttökelpoinen kangas yhtä kaikki. Kuusama oli suosittu kukka viktoriaanisessa taiteessa.

Yksityiskohta kankaasta.

Tästä palasta riittää sitten enemmänkin askarreltavaa. En ole varsinainen Morris-fani, mutta tunnistan kyllä näiden kuosien viehätyksen. Ompeluhommien lisäksi tätä voisi käyttää esimerkiksi laatikoiden päällystämiseen.

Keväällä Lontoon Victoria & Albert -museo myi Morrisin kuosien mukaan kaiverrettuja intialaisia puuleimasimia. Ostin yhden ja tunnistin sen vasta kotona Fruit-kuosin sitruunoiksi (tai sukaateiksi?), vaikka minulla oli aikoinaan Fruit-kuosinen sänkypeitto useita vuosia. Jotenkin ajattelin toiveikkaasti, että tämä esittäisi kaakaopapuja tai edes manteleita. Mutta sukaattisitruunatkin kelpaavat hyvin.

Leimauspinta on käsitelty valkealla värillä.

Nurja puoli.

En tiedä toimiiko leimasin oikeasti kankaanpainannassa, mutta olen hieman harmissani, että tyydyin vain tähän yhteen. Kyseessä oli kaiketi erikoiserä, eikä näitä saa edes museon muutoin runsaasta nettikaupasta.

Eurokangas oli muuten jo vaihtanut pellavapalalaariin villakankaat, ja pellavat oli karkoitettu alalaatikkoon. Ja kesähän on vielä kauneimmillaan!

Eläimiä vankilassa 2013

Apua, meitä pidetään täällä vankeina! Nuoria lumileopardeja.

Tämän vuoden Korkeasaaren retki on suoritettu. Eläinkanta kalterien takana on aika lailla ennallaan. Paviaaneja ei näkynyt, viime vuonna tulleet pesukarhut taas näyttävät kotiutuneen hyvin ja ovat vilkkaita puuhailijoita. Luonnonvaraisten lintujen määrä ja lajikirjo tuntuu lisääntyvän vuosi vuodelta. Juuri nyt saari on täpötäynnä hautovia hanhia, lokkeja ja meriharakoita. Pesät ovat vilkkailla kulkureiteillä, ja äkäisesti jälkikasvuaan puolustavista hanhista varoitetaan pienillä kolmiomerkeillä ympäri saarta. Toinen hanhiemoista hautoo höyhenillä vuoratussa pesässä ja toinen istuu metrin päässä vartiossa. Kokonaisuudessaan saaren linnut käyttäytyvät kuitenkin varsin sivistyneesti ja kerjäävät osuuksia eväistä melko hillitysti. Kaikesta päätellen yhteiselämä ihmisten ja lintujen välillä on onnistunut hyvin. Ja epäilemättä linnuilta myös suvaitaan enemmän eläinten saarella. Ruokin paria urossorsaa, jotka näpsivät kainostelematta sormille kovilla nokillaan ruokaa hamutessaan. Ilmeisen toimiva strategia. Noin muuten sorsat eivät tällä hetkellä ole suosikkejani luettuani juuri aamulla niiden väkivaltaisesta sukupuolielämästä.

Meriharakan karu pesä aivan kävelyreitin vieressä.

Kesän ensimmäinen hellemekko

Melko lailla yöpaitamainen luomus.

Kuitti kankaasta. Materiaalikustannukset ovat hyvin kohtuulliset.

Etulaskokset.

Takakappale on katkaisu kahtia, koska kangas ei olisi riittänyt muuten.

Rooibos-teetä. Erinomainen hellejuoma höyrysilitysraudan synnyttämässä trooppisessa mikroilmastossa.

Akileijojen aika, ja nähtävästi myös aika ommella kalpea, pellavainen hellemekko. Tästä tuli aika kiva kaikessa väljyydessään. Kangas on hyvin ohutta ja hulmuavaa ja pellavapitoisen tuntuista; suurin osa Eurokankaan palapellavista on valitettavasti jäykkiä ja raskaita, joten mekkokangasta joutuu etsimään. Väri on sinertävän valkoinen. Mekko on leikattu Voguen peruskaavalla melko lailla vapaalla kädellä: eteen on lisätty 12 cm laskoksille ja takakappale katkaistu siitä kohtaa, mistä kangas antoi myöten. Kädentiet ja pääntie on huoliteltu vinokaitaleella. Käytin saumoissa saumuria, vaikka jälki onkin melko epätasaista.

Tästä oli oikeastaan tarkoitus tulla romanttisempi luomus, ehkä kangasröyhelöt hihansuihin ja vähän pitsiä. Loppuvaiheessa ne eivät enää tuntuneet niin hyvältä ajatukselta.

Ruukkuun ja kompostiin

Tällaisia ovat hieman yli yksivuotiaat Opuntia ficus-indican taimet, joita on kasvatettu ilman lisävaloa helsinkiläisen keskuslämmitysasunnon itäikkunalla, melko satunnaisella kastelulla. Koon voi päätellä ruukuissa olevista cocktail-tikuista. Eivät mitään kaunokaisia, mutta omalla tavallaan kiintoisia eliöitä. Luonnossa opuntiat ovat aggressiivisia rikkaruohoja, eivätkä ne näytä vaativan kovin paljon ruukkukasveinakaan. Tilanahtauden vuoksi heikoin lenkki (kiemurainen yksilö keskellä) sai nyt lähteä kompostointimatkalla, jäljelle jäi kaksi.

Ihmeellistä on tuo uusi taimi, joka näkyy yhden opuntian juurella. Tuo siemen on siis muhinut mullassa yli vuoden ja kuivunut pienessä, lasittamattomassa saviruukussa lukuisia kertoja läpikotaisin. Ja nyt se on itänyt. (Ja peräti kahteen kertaa, näissä näkyy olevan yleisesti tupla-alkioita.) Olen yleensä olettanut, että jo puolen vuoden jälkeen itämättömät siemenet voi kirjoittaa ulos toivottomina tapauksian, vaikka muuta väitetäänkin. Ja kuvitellut, että itämisalustan tasainen kosteus on välttämätöntä. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen nähnyt näin hitaan itämisen.

Siemenet liotushoidossa.

Ja uutta idätettävää. Unelman (Asparagus plumosus) siemenet tulivat Kiinasta asti. Tämä oli helpoin ja halvin vaihtoehto, kuten nykyään usein on. Posti Kiinasta kulkee yleensä jo parissa viikossa. Kiinalaisten kauppiaiden omintakeiset sähköpostiviestit ja kummalliset kaupanpäälliset tuovat kaupankäyntiin oman viehätyksensä. Näiden siementen mukana tuli bonuspaketti siemeniä. Paketin päällä on yksi sana, "saffron". Mutta ei kai kukaan kasvata krookusta siemenestä? Viljelyohjeet unelmapaketissa ovat vähintäänkin kiinnostavat ja päiväyskin on mennyt umpeen. Siemenet näyttävät oikeilta, kuin pieniltä mustapippureilta. Tätä perinteistä, parsansukuista huonekasvia näkee edelleen kukkakaupoissa, mutta harvakseltaan. Muistan kasvattaneeni unelmaa siemenestä 90-luvulla, kaiketikin onnistuneesti, joskaan en muista, että kasveista olisi koskaan tullut kovin suuria. Silloin siemeniä sai Lasipalatsissa toimineesta Siemen Oy:n myymälästä.

Akileijoja

Ne ovat täällä taas, joten edellisistä akileijoista on kaiketikin jo vuosi! Samat värit toistuvat, mutta jotain uuttakin näyttää olevan joukossa. Akileijat ovat monivuotisia, mutta lisääntyvät spontaanisti myös siemenestä. Eri lajikkeet risteytyvät vapaasti keskenään, joten kaikki värit ja muodot ovat mahdollisia. Kannukselliset mallit olivat suosikkejani lapsena, niiden terälehdet toivat mieleen sateenvarjon tai jäätelötötterön. Ja violetti-valkoinen jaloakileija, koska se oli lempiväriäni. Nyt pidän oikeastaan eniten noista klematista muistuttavista kukista ja ylipäätään lehtoakileijojen vaatimattomuudesta ja kiitollisuudesta.

Lähiojan sammakot ovat vielä varhaisvaiheessa. Silmä on kuitenkin kehittynyt jo hyvin. Kuva on viikon takaa. Alun tiivis toukkasoppa harvenee harvenemistaan.

Räkättirastaat poistuivat pesästä 11. päivänä siitä, kun aloitin pesän seuraamisen. Ensimmäiset neljä lähtivät aamulla. Viimeinen poikanen palasi oksalta vielä pesään nököttämään loppupäiväksi ja poistui vasta illansuussa.

Kissat saivat uutta katseltavaa, kun tervapääskyt aloittivat pesinnän räystäällä. Parvekkeen reunalle tipahtelee sammalta.

Kehitystä kaktusruukussa

Talvella 2012 kylvetty opuntia on kasvattanut tänä keväänä verson, jota voi jo luonnehtia opuntiamaiseksi. Jokseenkin lättänä, mutta edelleen pitkänomainen. Tämä on kehittynyt ensimmäisen vuoden käärmemäisen pätkän jatkoksi. Piikit ovat opuntialle tyypilliseen tapaan pirullisia, tarttuvat ihoon kevyestä kosketuksesta ja vaativat tarkkaa nyppimistä irrotakseen.

Pääsiäisen aikaan kylvetyistä raejuustokaktuksista osa on kuollut, joko liialliseen tai liian niukkaan kasteluun. Jäljelle jääneistäkin moni on surkean näköinen. Tuo punapiikkinen kaktuslapsi on suosikkini. Hyvin terhakka ja tehokkaan oloinen, varhaiskypsä tapaus. Voisiko se olla jokin Ferocactus?

Stockan hulluilla päivillä oli tänä keväänä sitruunapuita, sopuisaan hintaan (alle 20 euroa). Ostin kaksi. (Toisen mullassa oli matoja ja äitini löysi omasta saman erän puustaan toukkia.) Sitruunoita on Suomessa harvoin tarjolla, mikä ei sinänsä ihmetytä: Ne ovat huomattavasti vaikeampia kasvatettavia huoneoloissa kuin tavallisimmin kaupattava calamondin. Kesä parvekkeella sujuu todennäköisesti ongelmitta, mutta syksyn tullen noille tapaa käydä huonosti. Mutta aina kannattaa yrittää! Sitruunankukan tuoksu on pehmeämpi ja miellyttävämpi kuin mandariinityyppisten lajien. Ja hedelmillä on luultavasti enemmän käyttöä, sikäli kuin ne kehittyvät kunnolla.

Räkätinpoikaset ikkunan alla räpyttelevät jo villisti siipiään. Eivät varmaan viivy pesässä enää montaa päivää.