Kylvän kaktuksia

  
 Ensin pohjustustyöt...

...ja lopuksi napakasti istuva kansi päälle. Päiväyskin olisi valmiina, mutta ei valitettavasti oikea. Siemeniä ei peitetty tällä kertaa.

En pidä kaktuksista, mutta nähtävästi kylvän niitä tänäkin vuonna. Viimevuotiset opuntiat ovat nyt lyijykynän paksuisia, epämiellyttävän käärmemäisiä lonkeroita. Olen edelleen utelias näkemään, mitä niistä seuraavaksi tulee. Nyt raejuustopurkkiin menneessä sekoituksessa ei ole opuntioita, vaan jotakin söpömpää. En odota suuria. Ohjeissa kehotetaan suihkuttamaan kylvös fungisidilla. En tiedä, onko Suomen markkinoilla mitään tarkoitukseen sopivaa tuotetta, joten jätän väliin. Harrastelijan on kovin vaikea arvata, miksi itäminen tai taimikasvatus milloinkin menee pieleen. Onneksi usein onnistuukin.

Siemenet toimitti Scampton Succulents. Edullisia, hieman harvinaisempia siemeniä harrastajalta, joka rahoittaa tuotoilla kasvihuoneidensa lämmitystä. Kaikki muutaman klikkauksen päässä, kuten niin suuri osa tämän maailman floorasta. On vaikea edes muistaa kunnolla aikaa, kun sunnuntaiharrastaja oli suomalaisten myymälöiden satunnaisen, ylihintaisen ja usein vanhentuneen siementarjonnan varassa.

Kauppilan taimikuvasto kolahti tällä viikolla postiluukusta. Tuotteet tulevat myyntiin ensi viikolla. Jälleen monenlaista kivaa tarjolla. Bambua tai viikunaa parvekkeelle? Tarjolla on myös mm. valikoima puupioneja, japaninvaahteroita ja vartettuja viiniköynnöksiä.

 
Selvitin vihdoin tämän kasvin täydellisen nimen: Laji on Oxalis triangularis, kolmiokäenkaali. (Jotkut kutsuvat kasvia onnenapilaksi, mikä ei ole kovin osuva nimivalinta: Eihän tässä ole kuin kolme lehdykkää.) Tämä vihreälehtinen (alapinnat purppuranpunaiset) ja valkokukkainen muunnos lienee lähinnä luonnonlajia. Nykyään suositumpi on kokonaan punalehtinen ja vaaleanpunakukkainen muunnos, josta ilmeisesti käytetään nimeä "Mijke". Viehättävä kasvi sekin, mutta rotevakasvuisena hieman suttuisen näköinen pehko.

Pikkurahalla

Pajunkissat ovat täällä taas! Ajoitus on tänä vuonna oivallinen.

Eivät ehkä vedä vertoja Japanin kirsikankukille (ne ovat kuulemma parhaimmillaan juuri nyt), mutta konkreettinen kevään merkki yhtä kaikki. Ja näitähän ei sitten saa katkoa ilman maanomistajan lupaa.

....

Lisäksi pari Hyvin pienen budjetin ostosta:

Tähtileikkuri. Tiimari, hinta 1,05 euroa.

Tällä taskukokoisella tähtitehtaalla voi valmistaa kimaltelevia kultatähtiä liimailtavaksi kirjekuoriin, kortteihin, lahjapaketteihin, joulumakeisten kääreisiin tai koululaisten koepapereihin. Kuvassa materiaalina on käytetty Lidlin prosenttisuklaan käärepaperia, joka on tässä taloudessa ehtymätön luonnonvara.

En ole perehtynyt kultatähtien kulttuurihistoriaan tarkemmin, mutta kaikesta päätellen ne ovat kiehtoneet lapsia suunnattomasti aikoina ennen glitterin ja kullankiiltoisen rihkaman arkipäiväistymistä. P.L. Traversin kirjassa Maija Poppasen suojatit käyvät salaperäisessä leipomossa ostamassa piparkakkuja, jotka on koristeltu kultapaperitähdillä. Tähdet tuntuvat olevan tärkeämpiä kuin itse piparkakut. Ne talletetaan visusti yöpöydän laatikkoon, mutta ne katoavat yön aikana. Ja sitten lapset näkevät ikkunasta, miten Poppanen ja hänen eriskummalliset ystävänsä kiinnittävät tähtiä yötaivaalle valtavalla liimapensselillä...

Kultatähdillä on perinteisesti palkittu lapsia hyvistä koulusuorituksista. Tenavat-sarjakuvan 70-luvun episodissa Piparminttu-Pipsa selvittää valepuvussa opettajan kultatähtilaatikon salaperäistä katoamista. Koulussa kroonisesti epäonnistuvalle Pipsalle kultatähdet ovat suuri haikeuden kohde, minkä vuoksi hän joutuu katoamisen myötä epäilyksenalaiseksi. Kadonneet tähdet löytyvät kuitenkin roskakorista, jonne laatikko on vahingossa joutunut. Episodista selviää, että kultatähdet kiinnitettiin paperiin nuolemalla. Suklaafoliotähdet täytyy kiinnittää proosallisesti liimapuikolla.

Ruotsalaisvalmisteinen greippiveitsi, mahdollisesti 70-lukua. Kierrätyskeskus, hinta 30 senttiä.

Greippiveitsi ei ehkä ole esine, jonka ottaisi mukaan autiolle saarelle, mutta se puolustaa hyvinkin paikkaansa keittiönlaatikossa. Kaareva terä irrottaa greipinlohkot siististi. Tavallinen suora hedelmäveitsikin on parempi kuin lusikka, ellei sitten välttämättä halua greippimehun roiskeita silmiinsä. Greippilusikka on kohtalainen kompromissi sille, joka haluaa käyttää vain yhtä työkalua. Lusikan terät ovat luonnollisesti tylsänpuoleiset. Mansikoiden kannanpoistajana greippilusikka on muuten mainio apu.

Vitriinisukat

Pintaa...

...varpaat...

...koko sukat ilman kissaa (poislukien karvakuorrutus). Oikea väri on syvä kahvinruskea, yksi lukuisista väreistä joita pikkupokkarini ei koskaan toista.

 

Kissa ilman sukkia. Pieni puutarhuri käenkaaliviljelmillään.

Nämä kuukausi sitten valmistuneet sukat saivat aikaan kyllästymisen: Eihän näitä raski käyttää! Merino-silkki neuloutuu luonnottoman täydelliseksi, satiinisen hohtavaksi pinnaksi, jonka altistaminen sille kaoottiselle nyhrääntymiselle, hankautumiselle, venymiselle ja rikkoutumiselle, joka jalkaan puettuja sukkia väistämättä kohtaa, tuntuu rikolliselta. Varsinkin kun varsikin on pintaneuletta, jonka mallikaavion tiukka tuijottaminen lienee aiheuttanut peruuttamatonta vahinkoa silmille, ainokaisille. Näitä ei raski käyttää itse, eikä antaa lahjaksi. Vitriini jää toistaiseksi hankkimatta, joten sukat joutuvat todennäköisesti kaapin perälle. Ehkä ompelen niille oman dustbagin (kerron tästä toiste lisää).

Tiedän, että monet neulojat käyttävät surutta työläämpiäkin sukkia, polvimittaisia kirjoneuleita omin käsin kehrätystä ja värjätystä langasta. Minä olen liian hellämielinen. Tai se todennäköisempi vaihtoehto: En pidä neulomisesta tarpeeksi.

Epäilemättä on olemassa ihmisiä, jotka esimerkiksi tämän kuvan nähdessään riemastuvat. Pääsee neulomaan uusia sukkia! Minusta kuva on raastava. Tunnen samoin katsellessani niitä mielipuolisia kirjonta- ja nypläystöitä, joiden väkertäminen on menneinä vuosisatoina täyttänyt lukemattomien naisten (ja miestenkin) elämän, yhtä lailla idässä kuin lännessäkin. Käsillä työskentely on tälle näppäräsormiselle apinalajille elämisen ehto, mutta kohtuus kaikessa.

Lanka on Regia Silkiä, kaiketikin väri 0010 (mocca). Menekki 69 grammaa. Puikot luultavasti KnitPron Symphonie sukkapuikot nro 2,5. En ole enää varma. Malli on Judy Sumnerin Biwa, jonka olen neulonut aiemminkin.

Grammalleen. Fuksianpunainen heijastuu seinästä, vaa'assa ei ole tätä väriä.

Sukat on punnittu uudella virtaviivaisella keittiövaa'alla. Edellinen muodostui kahdesta kappaleesta, joten kappaleiksihan se meni. Tässä Soehnlen slimmatussa, tablettitietokoneen mieleen tuovassa mallissa ei ole irtoavia osia. Vaakaa saa sekä mustana että vaaleana (l. hieman sinertävällä lasilla). Tällaisella punnitsee huvikseen kaikkea käteen sattuvaa, tulitikkuja, teepusseja, ruokailuvälineitä ja kissanleluja. Uutta ulottuvuutta maailmankuvaan. Ja tarkkuutta keittiökokeiluihin. Cashew-allergian vuoksi olen opetellut tekemään peston itse. (Tätä onnetonta pähkinää on jokseenkin kaikissa kaupan pestoissa, joten sitä löytyy myös kahviloiden täytetyistä patongeista ja muista arvaamattomista paikoista; varokaa!) Basilikan, pinjansiementen ja parmesaanin suhteen säätäminen on tunnetusti grammantarkkaa puuhaa.

Mignon

Meni jo.

Niitä saa taas! Fazer onnistui sähläämään tuotantolinjallaan maitoa nougatmassan joukkoon, ja munapula on ollut todellisuutta. Nyt näitä pääsiäisen pelastajia oli saapunut uusi erä lähikauppaan.

...

Lisäys: Juuri kun pääsin valittamasta, etteivät sokerimassatulpat enää irtoa niin kuin lapsuudessa, heti seuraava yksilö oli tällainen:

Täysin irtonainen tulppa! Maku ei tosin enää erityisemmin houkuttele.

Kuppi kerrallaan

Gaiwan on perinteinen kiinalainen teen haudutuskuppi, johon kuuluu varsinaisen kupin lisäksi nupillinen kansi ja aluslautanen. Materiaali voi olla posliinia, savea, kiveä (esimerkiksi jadea) tai lasia. Gaiwanista voi juoda suoraankin, mutta tavallisempaa on kaataa tee haudutuksen jälkeen erilliseen juoma-astiaan. Kaadettaessa teenlehtiä pidätellään kannella (taitolaji!) tai sitten käytetään siivilää. Uusi kupillinen valmistuu, kun samojen teenlehtien päälle kaadetaan uusi erä kuumaa vettä. Samoja lehtiä voi hyvin käyttää pitkin päivää. Kun teetä annostellaan reippaalla kädellä, haudutusajan voi pitää lyhyenä. Kätevää, jos käden ulottuvilla on vedenkeitin. Ja kaunista.

Ja sama suomeksi: Kaj Franckin Teema-kermakko ja siihen kuuluva kansi. Miinusta: Teenlehtien hautumista ei voi katsella lasin läpi. Plussaa: Kaatonokka! Teen kaataminen perinteisestä gaiwanista ei ole siistiä puuhaa. Roiskuttelu kuuluu kiinalaiseen teeseremoniaan, mutta ei oikein toimi koti- tai toimisto-oloissa.

(Gaiwaneita saa kyllä nokallisiakin, jos osaa etsiä. Nykyään teetilpehööri on helpointa tilata suoraan Kiinasta. Teeman kermakko ja kansi eivät ole tällä hetkellä tuotannossa, mutta käytettynä näitä liikkuu kyllä.)

Merihevostallissa

Kuplakoralli. Kuin suuri, itsekseen hengittävä keuhko. Hypnoottista katseltavaa.

Meduusa punaisessa valossa.

Merihevonen lasisen verkonkohonsa kanssa.

Nämä kaverit söivät suoraan lusikasta kuin isot, hyväntahtoiset vauvat. Kalan olemus tuo elävästi mieleen erään valtiomiehistämme.

Kuvat on otettu Helsingin Sea Lifessa. Akvaarioiden paksut lasit vaikeuttavat kuvaamista. Salaman käyttö on kielletty. Kuvien heikko laatu johtuu silti ennen muuta kuvaajasta.

Sitrus!

Aito asia. Sitrusruuvi on ehkä hauskin, joskaan ei välttämättä siistein tapa puristaa mehua.

Sitruskäsineet! Nämä löytyivät hylättynä parvekkeelta. Ehkä noin seitsemän vuoden takaista tuotantoa.

Aurinkohedelmää lämmikkeeksi. Lapanen on neulottu hahtuvasta ja huovutettu kevyesti.

Keltainen osa on ihan tavallista villalankaa.

Uusi kirjalöytö: ruotsalainen sitrushedelmien viljelyopas.

Paljon komeita kuvia ja vähemmän täsmällistä tietoa.

Eva Rönnblomin "Sitrushedelmiä omasta puusta ja puutarhasta" on nykyajalle tyypillinen elämyslähtöinen esitys sitruspuiden ihanuudesta. Kuvat peittävät suurimman osan sivupinta-alasta. Kirja sisältää kuitenkin hyvät perustiedot ruukkuviljelyyn kelpaavista lajeista ja lajikkeista, ja kirjoittajalla on selvästikin pitkä omakohtainen kokemus harrastuksesta. (Rönnblomin sitruksilla on sähkölämmitteinen ulkokasvihuone; tällainen ratkaisu on perustuskustannuksiltaan edullinen, mutta käytössä lienee melkoisen kallis viritys.) Käytännön ohjeitakin tarjotaan, joskin melko yleisluontoisia. Sukaatista selvisi lähinnä, että sen kasvatus on "vaikeaa" ja hedelmiä tulee vain vähän.