Vitriinisukat

Pintaa...

...varpaat...

...koko sukat ilman kissaa (poislukien karvakuorrutus). Oikea väri on syvä kahvinruskea, yksi lukuisista väreistä joita pikkupokkarini ei koskaan toista.

 

Kissa ilman sukkia. Pieni puutarhuri käenkaaliviljelmillään.

Nämä kuukausi sitten valmistuneet sukat saivat aikaan kyllästymisen: Eihän näitä raski käyttää! Merino-silkki neuloutuu luonnottoman täydelliseksi, satiinisen hohtavaksi pinnaksi, jonka altistaminen sille kaoottiselle nyhrääntymiselle, hankautumiselle, venymiselle ja rikkoutumiselle, joka jalkaan puettuja sukkia väistämättä kohtaa, tuntuu rikolliselta. Varsinkin kun varsikin on pintaneuletta, jonka mallikaavion tiukka tuijottaminen lienee aiheuttanut peruuttamatonta vahinkoa silmille, ainokaisille. Näitä ei raski käyttää itse, eikä antaa lahjaksi. Vitriini jää toistaiseksi hankkimatta, joten sukat joutuvat todennäköisesti kaapin perälle. Ehkä ompelen niille oman dustbagin (kerron tästä toiste lisää).

Tiedän, että monet neulojat käyttävät surutta työläämpiäkin sukkia, polvimittaisia kirjoneuleita omin käsin kehrätystä ja värjätystä langasta. Minä olen liian hellämielinen. Tai se todennäköisempi vaihtoehto: En pidä neulomisesta tarpeeksi.

Epäilemättä on olemassa ihmisiä, jotka esimerkiksi tämän kuvan nähdessään riemastuvat. Pääsee neulomaan uusia sukkia! Minusta kuva on raastava. Tunnen samoin katsellessani niitä mielipuolisia kirjonta- ja nypläystöitä, joiden väkertäminen on menneinä vuosisatoina täyttänyt lukemattomien naisten (ja miestenkin) elämän, yhtä lailla idässä kuin lännessäkin. Käsillä työskentely on tälle näppäräsormiselle apinalajille elämisen ehto, mutta kohtuus kaikessa.

Lanka on Regia Silkiä, kaiketikin väri 0010 (mocca). Menekki 69 grammaa. Puikot luultavasti KnitPron Symphonie sukkapuikot nro 2,5. En ole enää varma. Malli on Judy Sumnerin Biwa, jonka olen neulonut aiemminkin.

Grammalleen. Fuksianpunainen heijastuu seinästä, vaa'assa ei ole tätä väriä.

Sukat on punnittu uudella virtaviivaisella keittiövaa'alla. Edellinen muodostui kahdesta kappaleesta, joten kappaleiksihan se meni. Tässä Soehnlen slimmatussa, tablettitietokoneen mieleen tuovassa mallissa ei ole irtoavia osia. Vaakaa saa sekä mustana että vaaleana (l. hieman sinertävällä lasilla). Tällaisella punnitsee huvikseen kaikkea käteen sattuvaa, tulitikkuja, teepusseja, ruokailuvälineitä ja kissanleluja. Uutta ulottuvuutta maailmankuvaan. Ja tarkkuutta keittiökokeiluihin. Cashew-allergian vuoksi olen opetellut tekemään peston itse. (Tätä onnetonta pähkinää on jokseenkin kaikissa kaupan pestoissa, joten sitä löytyy myös kahviloiden täytetyistä patongeista ja muista arvaamattomista paikoista; varokaa!) Basilikan, pinjansiementen ja parmesaanin suhteen säätäminen on tunnetusti grammantarkkaa puuhaa.