Hollinghurstin lumoissa

[Arvostelu sairasvuodelukemisesta]

Alan Hollinghurstin The Spell (1998) on kirjailijan tuotannon kevyimmästä päästä.

Kuten Hollinghurstin romaaneissa aina, kirjan nimellä on useita merkityksiä ja erilaisia kytköksiä tarinaan. The Spellissä ollaan seksin, rakkauden ja huumeiden lumoissa 90-luvun Lontoon homoklubeilla ja Dorsetin uneliaalla maaseudulla. Kirja kuvaa neljän miehen seksi- ja rakkaussuhteita, toisiinsa ja muihin miehiin. Robin on miehistä vanhin, nelikymppinen arkkitehti, taiteita arvostava romantikko, joka olisi jo valmis asettumaan aloilleen ja nauttimaan seesteisestä elämästä maaseudun rauhassa. Hän yrittää suhdetta Justinin kanssa, joka on juuri jättänyt Alexin. Justin ja Alex ovat molemmat päälle kolmikymppisiä, mutta siinä missä kiltti ja huolehtiva Alex olisi halukas vakiintumaan, helposti kyllästyvä Justin odottaa yhä elämän alkamista; ja se tuntuukin tapahtuvan, kun näyttelijän uraa veltosti yritellyt ja alkoholisoitunut Justin saa huomattavan perinnön. Danny on puolestaan Robinin kaksikymppinen poika, Lontoon huumehöyryisten klubien pintaliitäjä, joka on lyhyen aikaa suhteessa Alexin kanssa ja särkee tämän sydämen.

Kaikki neljä miestä ovat homoja. Homous ja homojen elämä 1900-luvun Britanniassa on Alan Hollinghurstin vakioteema, ellei peräti ainoa teema. Hollinghurst on häpeilemättömän yksiselitteisesti homokirjailija, sanan joka merkityksessä. Hän kirjoittaa homoista tavalla, joka saa ulkopuolisen lukijan pohtimaan, mikä hänen kuvaamassaan maailmassa on totta ja mikä puhdasta fantasiaa. Hollinghurstin maailmassa heterot ovat marginaalissa. Useimmiten he ovat tylsiä, banaaleja hahmoja, jotka vilahtavat kuvassa ja poistuvat sitten maisemaa pilaamasta. The Spellin Danny tuntee rannalla heterojen kosiskelumenoja seuratessaan itsensä etuoikeutetuksi: hän on sentään edes hieman kehittyneempi ihminen. 90-luvun Lontoossa homo ei ole osaton eikä ulkopuolinen. Kauniita, haluttavia ja halukkaita nuorukaisia on määrättömästi, ja tyylejä ja kansallisuuksia, joihin Hollinghurst pinnallisuuden leimaa uhmaten aina kiinnittää runsaasti huomiota, on tarjolla joka makuun. Kaikki ovat saatavissa, ainakin pariksi tunniksi, tai edes muutamaksi kiihkeäksi minuutiksi miestenhuoneessa tai puiston hämärässä nurkassa.

Hollinghurstin esikoisromaanissa The Swimming Pool Library (1988) eletään miesten kerhoissa: Kuntosalilla, jonka suihkuhuoneessa miehet arvioivat toistensa genitaaleja, ja eksklusiivisilla klubeilla, joissa vanhemman polven homot vaalivat keskinäisiä suhteitaan ja lojaalisuuksiaan. Nuoruus on valttia rakkaudessa, mutta tosi ystävyys kestää aikaa. Naislukijaa naisten lähes täydellinen poissaolo hämmentää. (Hollinghurst osaa kyllä kuvata myös naisia; romaanin The Stranger’s Child nuori Daphne on täysin uskottava hahmo.) The Spellissä heteroiden dominoima tosimaailma on lähempänä, mutta se suljetaan vaivattomasti pois mielestä ja silmistä. Olipa Hollinghurstin kuvaama homokulttuuri totta tai fantasiaa, se ei kaunistele eikä mielistele. Hollinghurstin homot ovat äärimmäisen seksuaalisia olentoja, eivätkä he yleensä näe mitään syytä olla toimimatta himojensa mukaan. Seksuaalista uskollisuutta ei pyydetä eikä tarjota. Tässä The Spell asettaa sukupolvet jossain määrin vastakkain. Kirjan vanhemmat miehet ovat sitoutumishaluisia, vahvasti tuntevia ja parisuhdekeskeisiä, kun taas itseriittoiset nuoret haluavat ensisijaisesti pitää hauskaa. Hollinghurst ei koskaan moralisoi nuoruuden kokeilunhalua ja kiittämättömyyttä, mutta osoittaa samalla, miten ihminen oppii, sikäli kuin on oppiakseen.

Hollinghurst on tunnetusti estoton seksikohtauksien kuvaaja, mutta seksi ei ole The Spellissä itsetarkoituksellisen roisia, eikä se myöskään ole eroottista viihdettä. Pikemminkin kuvailu on toteavaa, pienten suorasukaisten yksityiskohtien kautta merkityksiä ja tunteita paljastavaa. Tarina etenee vuoroin kunkin neljän miehen näkökulmasta, ja miesten tunnekokemusten erilaisuus tuntuu välillä turhankin jyrkältä, suorastaan keinotekoiselta. Robin ja Alex ovat omilla aloillaan menestyviä ammattilaisia, mutta näemme romaanissa vain heidän rakkauden ja läheisyyden kaipuunsa ja siitä seuraavat sydänsurut. Danny on poukkoileva huumeiden viihdekäyttäjä, nuoruudessaan ja itseriittoisuudessaan etäiseksi jäävä hahmo, kun taas Justin on suoranaisen häijy, häkellyttävän itsekeskeinen ja julma vastuun pakoilija, joka kuitenkin on muiden miesten silmissä täysin vastustamaton. Kuvaus on samalla kertaa tavattoman ohut ja yksityiskohdissa tarkkanäköinen. Hahmon sisäinen elämä ja viehätysvoima jää lukijalle arvoitukseksi.

The Spellin kieli on tyylitaituri Hollinghurstin asteikolla kevyttä, suorastaan viihteellistä. Tarina etenee ja vetää helppolukuisena mukaansa, mutta suuri draaman kaari puuttuu. Ei Hollinghurstin parhaita teoksia, mutta sopivaa luettavaa silloin, kun keskittymiskyky ei ole aivan parhaimmillaan.

[Lisäys: Huomasin juuri, että The Stranger's Child on tulossa syksyllä suomeksi Otavalta nimellä Vieraan lapsi. Tämä on ensimmäinen Hollinghurst-suomennos. Raskassoutuinen, vähäseksinen ja hieman epätasainen suurromaani -- saapa nähdä miten suomenkieliset lukijat tälle lämpenevät.]