lauantai 21. heinäkuuta 2012

Maailman paras kirsikkatäytekakku

Tästä Valion reseptivihosta 90-luvulla poimitusta kakkureseptistä on tullut perhepiirissä klassikko. Pohja on onnistuessaan kuohkea ja miellyttävän vahvasti suklainen. Kahvilla kostuttaminen antaa oman pikantin lisänsä makuun. Ranskankermaa ja kermavaahtoa sisältävä täyte on tuhti, mutta happamuuden ansiosta raikas. Ja tuoreet kirsikat tekevät kakusta sesonkiherkun, joka ei ole toteutettavissa milloin tahansa. Täyteläinen, raikas, hienostunut, puhtaita makuja yhteen tuova kokonaisuus.


Kirsikkatarhan kakku

Pohja
4    munaa
1 1/2 dl    sokeria
1 dl     vehnäjauhoja
1 tl    leivinjauhetta
1/2 dl    perunajauhoja
1 dl    kaakaojauhetta
1 dl    suklaarouhetta

Kostutus
1 1/2 dl    sokeroitua, vahvaa kahvia

Täyte
1 prk     ranskankermaa
2 dl    kuohukermaa
1/2 dl     sokeria
2 rkl    vanilliinisokeria
3 dl    hienonnettuja kirsikoita

Kuorrutus
2 dl    kuohukermaa
1 rkl    vanilliinisokeria

Koristeluun 
kirsikoita
suklaarouhetta

Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi vaahdon joukkoon. Lisää suklaarouhe. Sekoita varoen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 2,5 litran vuokaan. Paista 200 asteessa noin 25 min. Kumoa hieman jäähtyneenä. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta pohjat. Vaahdota ranskankerma ja lisää sokerit joukkoon. Vaahdota kerma ja yhdistä vaahdot. Laita kerrosten väliin täytettä ja hienonnettuja kirsikoita.

Kuorruta kakku maustetulla kermavaahdolla ja koristele kirsikoilla ja suklaarouheella.

Kakusta on vuosien varrella tallentunut vain yksi kuva:


Kun maku on täydellinen, ulkonäkö on sivuseikka. Tai itse asiassa boheemi on parempi. Tunnen vastenmielisyyttä askarrellun näköisiä kakkuja kohtaan. Ruuan ei tarvitse näyttää omin sormin näperretyltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti