 |
| Teellä avaruuskameli Woogien eli Untamon kanssa. |
Uuden vuoden alussa on tapana katsoa paitsi eteenpäin, myös taaksepäin. Huomasin ilokseni, että vanhan kunnon Tohtori Sykerön (Dr. Snuggles) kaikki jaksot löytyvät Youtubesta, vieläpä varsin hyvälaatuisina. Toki vain alkukielellä englanniksi, mutta Peter Ustinovin hajamielisen hyväntahtoista, kosmisissa katastrofeissakin tyynenä pysyvää kertojanääntä on ilo kuunnella. Siinä tuntuu kiteytyvän koko sarjan henki. Suomeksikin näyttää löytyvän ainakin suurin osa jaksoista. Jaksoja tehtiin vain kolmetoista.
En muistanut lapsuudesta tutusta sarjasta kuin satunnaisia yksityiskohtia, mutta tässä on jotakin ehdottoman lumoavaa. Monet ovat huomauttaneet, että sarjan värimaailma, hahmot ja unenomaiset tapahtumakulut vaikuttavat vahvasti psykedeelisiltä. Onkin epäilty, ainakin yksityisesti, että sarjan luojat ovat saaneet ideansa huumeiden vaikutuksen alaisena. Oli miten oli, puhuvat esineet, inhimilliset eläimet ja kaiken yllä lepäävä 70-lukua henkivä raukea optimismi vetoavat sekä lapsiin että aikuisiin. Sykerön maailma on mielikuvituksellisuudessaan ajaton, ja vanhanaikaisen kömpelö animaatiotyyli ajalta ennen tietokoneita on yksinomaan virkistävä.
Minun sukupolveni nostalgia kohdistuu usein juuri televisio-ohjelmiin, lastenkirjoihin, sisustusesineisiin tai tekstiilien kuoseihin, mutta ehkä kaikkein voimakkaimmin ruokaan: Jokin tietty suklaapatukka tai jäätelö, jonka valmistus loppui ehkä jo 20 tai 30 vuotta sitten, tuntuu yhä tuskallisen elävänä ja koskaan uusiutumattomana kokemuksena makunystyröissä. Ruokakauppojen valikoima oli kovin paljon nykyistä pienempi noihin aikoihin, kun ikuinen kaipauksemme Midi-puikkoihin tai siihen aivan tietynlaiseen riisisuklaaseen syntyi. Millaisia mahtavat olla nyt globaalien makujen yltäkylläisyyden keskellä varttuvien lasten nostalgian kohteet 20 vuoden kuluttua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti