keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Yhden värin ristipistoja



Jälleen kirjontakirja, josta pidin kovasti, vaikka en neulaan vielä tarttunutkaan. Kirjo punaista, valkoista, sinistä on alkujaan ranskalainen mallikirja, onhan väritkin lainattu ranskanlipusta. Suomentajalle ei kirjassa ole ollut työtä paria kirjontatekniikkaa esittelevää sivua enempää, mutta tuskinpa kirja olisi löytänyt tietään Suomen kirjastoihin, ellei sitä olisi suomeksi julkaistu. Kirjassa on runsaalta tuntuvat 175 sivua; ajan hengen mukaisesti isoja sisustuskuvia on paljon, mutta ei malleissakaan ole säästelty. Kaikki kirjonnat tehdään yhdellä värillä. Valkoisen puolella on tosin venytetty pellavan ja beigen sävyjen puolelle. Suurin osa malleista on ristipistoille, mutta joitain muitakin yksinkertaisia pistoja on käytetty.

Maatuskoita lautasliinassa.
Kirjan mallit ovat yhtä aikaa sovinnaisen perinteisiä ja viehättävän moderneja. Tuttujen kukkien, lintujen ja monogrammien ohella kirjottavaksi on tarjolla arkisia esineitä hakaneuloista ja paperinukeista aurinkotuoleihin ja myrskylyhtyihin. Teemoina on ajan sisustustrendeihin sopivasti romantiikkaa, nostalgiaa ja meriaiheita. Runsas kuvitus esittelee mahdollisuuksia ristipistojen käyttöön sisustustekstiileissä ja vaatteissa.

Ristipistoilla kirjottu tyynyliinapitsi.
Suurin osa malleista on pienikokoisia, ja yhdellä värillä työskentely epäilemättä jouduttaa työtä entisestään. Tähän kirjaan uskaltaa aloittelijakin tarttua. Itse asiassa kirjan ensimmäinen työ onkin merkkausliina, jonka mallikirjaimet ommellaan tarkoituksella vinoiksi harakanvarpaiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti