lauantai 7. maaliskuuta 2015

Toimivat

Pitkästä aikaa puikoilta valmistui jotain oikeasti arjessa toimivaa. Nämä ranteenlämmittimet sopivat mainiosti epävakaiseen ja ajoittain raakaan kevätsäähän lämmittämään ja suojaamaan käsiä, erityisesti herkästi kuivuvia rystysiä. Sormet kestävät jo ulkoilmapuuhailua, kunhan pääsevät välillä taskuun lämmittelemään.


Lämmittimet neulotaan peilikuviksi.

Käsineiden malli on talven uutuuskirjasta Hyvää lankaa (Katherine Poulton). Kirja sisältää erittäin yksinkertaisia, hillityissä väreissä toteutettuja perusasusteita: pipoja, huiveja, käsineitä ja sukkia. Palmikot, joustin ja helmineule hallitsevat. Mallien joukosta on siis turha hakea tärppejä uusia tekniikoita etsiville tai ekstrahaastetta kaipaaville. Sen sijaan pääosaan nousevat huippumuodin hengessä stailatut kuvat, joihin suhtaudun hieman kaksijakoisesti: Kuvista toki näkyy, että yksinkertainen, perinteisiin nojaava ja laadukkaasta langasta toteutettu neule näyttää hemmetin hyvältä, mutta en ole varma edistääkö tämä kuvakikkailu sinänsä muuta tarkoitusperää kuin kirjan myyntiä. Ei siis mikään varsinainen käsityöläisen kirja. Ja kun kirjan kuvissa neulovat vain mummot ja kauniit mallitytöt tyytyvät poseeraamaan valmiit neuleet yllään, lienee turha toivoa, että kirja tekisi käsityön tekemisestä seksikästä. Käsintehdyn arvostukseen sillä voi olla positiivinen vaikutus.



Ranteenlämmittimet neulotaan tasona ja ommellaan putkeksi; saumaan jää reikä peukalolle.
Yksinkertaisen, kierretyistä silmukankuljetuksista ja helmineuleesta muodostuvan mallin ohje on kirjoitettu kerros kerrokselta, mikä lähinnä hidastaa neulomista. Yhden virheen löysin ohjeesta, mutta se on jokaiselle tottuneelle neulojalle ilmeinen; virheettömyyttä voi tuskin odottaa, kun puuduttava ohje on vielä pitänyt kääntää englannista suomeen.

Neuloin lämmittimet nelosen bambupuikoilla Marks & Kattensin Trixie-langasta. Varoituksen sana: Ne ovat napakat, suorastaan tiukat. Ohuemmasta langasta toteutettuna ne eivät mahtuisi käteen.